Archive for the ‘alkoholi’ Tag

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 17. Ihan hyvä juttu

Merkillistä on tämä elämä. Hetken kun olen seuraamatta Suomen menestystietä – suoranaista voitonmarssia – kohti Lopullista Sosiaalidemokratiaa, niin eikö uutisissa ole uutta virastoa tarjolla. Helkkarin pienihän tuo on, Koulutuksen arviointikeskus, mutta kulut moisella ”asiantuntijalaumalla” saattavat olla melkoiset. Paraatipaikallekin on saatu konttori eli Helsingin keskustaan Postitaloon.

Sieltä onkin hyvä tehdä työtä, jolla on tarkoitus: arvioida koulutusta. En juurikaan keksi tärkeämpää virastoa. Tai no tulee mieleen se Turussa notkuva Tulevaisuuden tutkimuskeskus kymmenine ennustajineen. Arvokasta, kirjaimellisesti.

Siinä missä monet virkaköpit jo into piukeena tälläkin hetkellä selaavat Audin nettisivuilta uusimpia malleja, ajelin minä pitkin Nelostietä monttuja väistellen vanhalla ruostepurkillani pohjoiseen seuraamaan suomalaista elämäntapaa aidoimmillaan. Matkalla näkyi taas tuttuun tyyliin ruosteisia mondeoita ja jokunen kasari-ooppelikin.

holh

Parin tuhannen kilsan aikana ehti pohtia monenlaista ja silmään pisti maakunnissa vastaantulevien Audien määrä; niitä oli varsin paljon. Ei kai Olympiavolkkari nyt huono varsinaisesti olekaan, etenkin jos ajaa tehdastakuilla. Puhun siis uudehkoista Audeista nyt, mitä vastaan tuli. Kuntaliitosten viiden vuoden suojaduunit nostattanevat kummasti ostohaluja. Ja ainahan voi liittyä uuteen kuntaan ja tuplata suojan. Nerokasta! Pitää olla täysidioottia kärsiäkseen yksityisellä kun kuntaoksalla voisi vaan nauraa ja rallattaa naftaa tankkiin.

Samaan aikaan on jostain taas kaivettu ääneen erilaiset täti-ihmisten yhdistykset itkemään viinanpirua alimpaan helvettiin. Oikein Itkijänaiset 2014 -seura, tai mitä nimeä nyt kukakin käyttää. Taas on kaksiosaiset tehonimet käytössä ja aalto-matturit manaavat alkoholia helevettiin ja kieltolakia meirän kaikkein siunaukseks ja etenki yhyteiseksi hyväksi nii. Tietty mitä tehokkaammin manaa, sitä tehokkaammin juoksee omalle järjestölle Valtion siunaamaa rahaa lisämanausta varten.  Kyllä siinä naama vääntyy ja loitsu lähtee poikineen, kun ensi vuoden rahoitusta taas pohditaan.

Pankaa, mokomat ketkut, nyt se kieltolaki päälle! Heti! Minen jaksa tämmöstä nitkutusta, sanoin kouvolan mies. Tulis tosiaan kuula ja tappas, ni ei tarviis enää sitä saunakaljaa kuuden jälkeen lähtee sieltä lähikaupasta kolmella eurolla ostamaan per pullo. Onneks vielä laiva kulkee ja just ostin huhtikuulle matkan Tallinnaan.

Nelostien on routa ja nastasankarit jyrsineet siihen kuntoon, että aikuista miestä hävettää olla suomalainen.

Olen puhunut.

p.s.

Vihreille tiedoksi, että matkalta kertyi hiilidioksiidia laskennallisesti noin 262,4 kiloa.

Ilmanko on ulkona jo aika lämmin.

Sori, ilmastovanhemmat.

—————————————————————————————————————————-

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 16:  Sairasta, sairasta

Osa 15: Uudet vitsaukset

Osa 14: Mitä lääkäri tekee työkseen

Osa 13: Parhaalle ystävälleni

Osa 12: Vuoden kokeilu

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 15: Uudet vitsaukset

Katsoin netistä, sieltä Wikipediasta, keski-ikäisen määritelmää. Artikkelin mukaan se on

määrittelemätöntä aikaa elämässä, jolloin ihminen ei ole nuori eikä vanha.

Riippuen vähän keneltä kysytään, ajoittuu keski-ikä eri määritelmissä, Wikipedian mukaan, ikävuosille 36-65.

Mahdun tuohon laajaan otantaan minäkin.

Käsitin jossain vaiheessa, että minä, ja vain minä, päätän mitä tälle sivustolle kirjoitetaan. Se oli huvittava tuntemus. Eräänlainen tämä on minun -elämys, jos joku vielä muistaa vanhoja Vintiöt-sketsejä.

Syy miksi mietin keski-ikää on, etten enää ole nuori. En ole vanhakaan. Tai en tunne itseäni noista kummaksikaan. Voinemme olettaa että olen todellakin nyt keski-ikäinen. Ikääntyminen näyttäytynee eri ihmisille eri tavoin. Olen usein yrittänyt käsittää, kuinka erilaisia maailmankuvia, elämänkatsomuksia ja ihmiskäsityksiä meillä ihmisillä on. On mielenkiintoista pohdiskella mistä ne tulevat, miten ne ovat muotoutuneet ja miksi, tai millaisia olisimme, jos olisimme eläneet täysin eri ympäristössä. Jotain lapsellista tässä on samaan aikaan mutta en anna sen häiritä. Tiedättehän ajatuskuvion Entä jos olisinkin kasvanut ja elänyt koko elämäni vaikka Japanissa.

Suhde omaan ruumiiseen herättää erityisen paljon ajatuksia. Nähtävästi jotkut ovat niin sanotusti fyysisiä ihmisiä. Voin olla varma siitä, että itse en ole. Ruumis, tai vitsaillen ruho, on aiheuttanut minulle omasta mielestäni kohtuuttomasti vaivaa jo näin keski-ikään mennessä. Usein olen kironnut tätä koneistoa, jota pidän lähinnä heikkona kantotelineenä jolla kuljetan mieltäni paikasta toiseen. Tähän asti matkailu ja vaikkapa autolla ajaminen onkin onnistunut näin jälkeenpäin ajatellen ihan mukavasti. Paskemminkin olisi voinut mennä.

Kun jossain vaiheessa nuorena  heittäydyin lapsenuskoisen kristinuskon ulkopuolelle, avautui minulle uusi, todellisempi maailma. Oli hienoa huomata, ettei kaiken itseasiassa tarvitse olla täydellistä tai kenenkään, saati jonkun näkymättömän ja olemattoman saunatonttuun verrattavissa olevan hahmon, päätettävissä. Katkeruutta olen, tässäkin asiassa, kokenut lähinnä siitä, että tuo tietynlainen valaistuminen kesti liian kauan. Se taas on johtanut ajattelemaan, olisinko pystynyt muovaamaan itsestäni jo nuorempana ”paremman” ihmisen. Paremmalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista, mitä itse ajattelen ihmisyyden kauneimmillaan olevan. Se on hankalasti määriteltävissä ja tarkoittaa minulle lähinnä jotain itseeni liittyvää kehityskulkua riippumatta sinänsä muista ihmisistä tai heidän toimistaan. Psykiatri joskus vuosia sitten puhui alisuoriutujasta. Menetetyt mahdollisuudet ne eniten harmittavat.

Olen huomattavasti minusta reaalimaailmassa vallitsevaa yleistä käsitystä myönteisempi ihminen. ”Vika on niissä muissa”, mutta niinhän ne kaikki sanoo. ”Alku vain oli huono” ja ”oli vähän vaikeaa”. Alku oli varmasti huono, ja varmasti oli vähän vaikeaakin mutta annoin sen vaivata minua liian kauan enkä rehellisesti voi sanoa, olenko vieläkään täysin päästänyt irti lapsuuden ja nuoruusajan aiheuttamasta katkeruudesta. Viha ja muut epämääräiset agressiiviset tunteet ovat vaihtuneet pettymykseksi ja huomaan nykyään enemmän pohtivani menetettyjä mahdollisuuksia, sillä kaipa niitä jokaisella teoriassa on.

Hankalinta on ollut huomata, ettei ole yhtä ihmistä, johon kohdistaa kaikki nämä negatiiviset tunteet. Ne on kohdistettava tiettyyn ympäristöön ja siellä vaikuttaneisiin ihmisiin kokonaisuutena. Nuo ihmiset näyttäytyvä minulle nyt vuosikymmenten jälkeen itseasiassa uhreina. Se taas on johtanut ajatukseen, että olen anteeksiannon kynnyksellä. Ja vaikken ole millään tavalla uskonnollinen ihminen, olen alkanut digata erään menneisyyden supersankarin tokaisusta ”anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”. En osaa sanoa mikä lausahduksen virallinen sanoma on ja voi olla, että olen kehittänyt sille oman merkitykseni.

Tuo merkitys voisi olla jotain sellaista, etteivät ne ihmiset  -ihmiset yleensäkään-  aidosti olleet sellaisia. Heissä vain oli jokin aate, meemi, tai virheellinen ajatuskuvio, joka jossain toisessa ympäristössä olisi saattanut puuttua kokonaan. Ettei ihminen lähtökohtaisetsi ole ”paha”, tai ainakaan kaikki eivät sitä ole. Itsekin uskon, että joiltakin harvoilta puuttuu täysin kaikenlaiset myötäelämisen tunteet. Syytä siihen en osaa arvioida. Se voilla rakenteellinen vika tai ympäristön tulos, tai molempia.

En ole filosofi, ellei korpifilosofeja lasketa, mutta yritän tässä sanoa saaneeni nyt keski-iällä uskoa ihmiseen.  Minulla on aina ollut sellainen kokemus, että se jotenkin puuttuu suomalaisista. Eikä tässä nyt ole tarvetta alkaa määritellä kuka on suomalainen ja kuka ei. Mitä enemmän luen ja havainnoin maailmaa, sitä varmemmaksi tulen, että sen olemassaolon määrä vaihtelee kulttuureittain. Jossain sitä vaikuttaisi olevan enemmän kuin toisaalla.

Siinä missä nuoruusajan ongelmat olivat lähinnä psyykkisiä ja ruumis kulki siinä mukana ilman sen kummempaa merkitystä, on pakko tunnustaa erityistä katkeruutta aiheutuneen viime aikoina siinä ajatuksesta, että juuri kun saan niin sanotusti pään kasaan, alkaa ruumis pettää. Sain viime viikolla diagnoosin eräästä taudista. Ei se tapa, ei. Ainakaan suoraan siihen ei kuole, mutta vaivojen ja vitsausten kokoelmana tämä on kyllä ihan omanlaisensa ”kirous”. Ei ole syytä, ei ole parannuskeinoa. Niin kai se taudeilla usein on.

Jokainen elää omien vaivojensa kanssa mutta minun on tunnustettava, että olen ottanut tämän erityisen raskaasti. En nimittäin halunnnut sairastua. Kuvittelin typeränä, että nyt olisi minun vuoroni elää täysipainoista ja antoisaa aikuisen elämää. Asioiden piti olla kunnossa (ja olihan ne tavallaan jonkin aikaa). Ja eikö vain elämä lyö kapuloita rattaisiin ja kuse silmille.

Ei ole ketään kenelle valittaa, en voi ”peruuttaa tilausta”. Jopa minä, joka en ole sosiaalinen ihminen enkä sinänsä elä muiden kautta, huomasin katsovani paikallisen vertaistukiyhdistyksen sivuja. Sekin oli uusi kokemus. Yleensä välttelen ihmisiä, etenkin tuntemattomia, mikä on tietysti omituinen ajatuskuvio, koska joskus ne tututkin olivat tuntemattomia.

Viime viikon käytin itselääkintään parhaan kaverini kanssa, eli juopottelin tilaisuuden tullen. En paljoa mutta selvä piikki tässä on nähtävissä vuositasolla. Lääkärin sanoin ”helvettiähän se on hetkittäin”. Hyvin sanottu.

Se mistä huomaan olevani elossa on, että viime viikolla mieleen hiipineiden itsetuhoisten ajatusten keskelläkään en vaipunut sellaiseen synkkyyteen kuin joskus nuorempana oli tapana etenkin alkoholinhuuruisina aikoina. Päinvastoin tänään, kun heräsin kurkku kipeänä ja mietin kuolenko sikainfluessaan, tuli mieleen, että kylläpä vituttaisi jos nyt kuolisin.

Taistelu alkakoon.

p.s. Wikipedia on hieno asia. Petyin vaan helvetisti, kun luin jostain artikkelin, jossajoku suomalainen tyyppi oli kirjoittanut muistaakseni tuhansia artikkeleita omin käsin wikipediaan. No eihän siinä mitään mutta kaveri oli jokin Vihreiden pikkupoliitikko. Vihreä on aina Vihreä, siellä hymyn takanakin. Vähän samoin kuin todella monille muhamattilainen vaikuttaisi olevan aina ja ensin muhamettilainen. Tiedätte mitä tarkoitan. Tieto on valtaa. Ken hallitsee tietoa, hallitsee sanoja ja lopulta ihmisten ajatuksia. Sitten ollaan suvaitsevaisia kaikki vähän kuten muhamettilaiset suomi-wikipediassa.

——————————————————————————————————————-

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 14: Mitä lääkäri tekee työkseen

Osa 13: Parhaalle ystävälleni

Osa 12: Vuoden kokeilu

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 13: Parhaalle ystävälleni

Olet täällä tänäänkin. Virkistät mieltäni, poistat tylsyyttä, nostatat mielialaa ja joskus annat asioille merkityksiä, joita en muuten näkisi. Viet minua uusiin paikkoihin ja tilanteisiin ainakin epäsuorasti, koska jostain syystä tapaan sinua melkein kaikkialla.  Tuot uusia ajatuksia esille, annat vanhoille ja kuluneille ideoille erilaisia näkökulmia. En silti anna sinulle niin suurta merkitystä kuin joskus aiemmin. Joskus työnnän sinut ulos asunnosta, sillä en jaksa seuraasi. Ei se tarkoita, että olisin sinut hylkäämässä, vaikka kieltämättä pyrin siihen nykyään. Tai haluaisin pyrkiä.

Olet kulkenut mukanani jo ainakin parikymmentä vuotta joka päivä. Joskus olet ollut kauempana mutta useimmiten silti mielessä ja sitä kautta lähellä joko ajatuksissa tai teoissa, tai molemmissa. Kanssasi olen juhlinut, surrut, kestänyt arkea, kestänyt Suomea tai oikeastaan suomalaisia, muun maalaisia myös, kylmää (muistatko sen yhden hiihtoretken nuorempana, kun yövyimme vanhassa tukkikämpässä ja tarjosit lämmikettä kilometrien erämaahiihdon jälkeen kovassa pakkasessa). Kesähelteellä kannoin sinua selässä Patvinsuolla ja kirosin samalla hirvikärpäsiä.

Seurassasi tapasin kauniita naisia (se yksi brunette niistä yhä kaikista kauneimpia koskaan, tai se yksi blondi) ja joskus tuntuu, että olisinko ilman sinua heitä tavannutkaan. Teini-iässä ohjasit ottamaan kontaktia vähän enemmän kuin osasinkaan; saati uskalsin. Saavutimme yhdessä asioita, joista joudun sinua kiittämään,vaikka aiheutit pahaa oloa ja häpeää sekä seuraavan aamun vältteleviä katseita. Fyysisiltä ruhjeilta vältyimme, mikä näin jälkeenpäin tuntuu suorastaan ihmeelliseltä.

Tutustuin muutamaan hyvään kaveriinkin, kun vietimme aikaa kaikki yhdessä. Kannoin sinua repussa tai rinkassa itärajan erämaissa, Egyptin helteessäkin löysin sinut jostain, Roomassa jouduimme sanaharkkaan paikallisten kanssa, Englannissa sinä olet ollut joka kerta mukanani ja Tanskassa aiheutit minulle hirveän laskun baari-illasta. Irlannissa olit siellä pienessä kylässä vaikka olin ihan varma, ettet sinä sinne asti ole ehtinyt, koska satoi ja koko kylä oli kiinni. Sieltä sinut löysin takan äärestä kun ulkona myrskysi.  Ruotsissa sinua ei niin näkynyt mutta aina joku tiesi missä olet. Lopulta niissä kesäjuhlissa oli siellä varsin hauskaa, sillä pidit seuraa svenssoneillekin ihmeen hyvin. Amerikassa välttelin sinua, mutta kyllähän me melkein joka päivän tapasimme sielläkin. Viime vuonna kävimme yhdessä Virossa, Italiassa, Unkarissa ja muuallakin: aina sinä siinä olet. Et ymmärrä lähteä.

Ensimmäisen kerran tapasimme kauan sitten, kun minä olin vielä nuori ja tietämätön. Tunnuit sellaiselta, jonka kanssa ei tylsää olisi ja joka olisi hyvä kaveri vähän aralle ja epävarmalle nuorelle, joka räpiköi vasta omille siivilleen maailman tuuliin. Isommat pojat kertoivat juttuja sinusta ja vanhemmat miehet muuttuivat jotenkin, kun viettivät aikaa seurassasi. Muistatko, kun vilvoittelit rantavedessä sinä yhtenä juhannuksena ja nousit sieltä sitten taas saunaan muiden seuraan. Jotain erikoista sinussa oli, niin päättelin, koska tuo kerta on jäänyt erityisesti mieleeni lapsuudesta. Olit taikaa.

Meillä on viha-rakkaus -suhde. Varmaan sen takia tämäkin iltapäivä on meidän.

Suomessa sinusta ei pidetä. Ihmiset kyllä pitävät mutta valtio ei.

En minä sinua jätä koskaan. Olet paras ystäväni. Vihattu ja niin monen rakastama.

Kaveria ei jätetä.

Kuva

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 12: Vuoden kokeilu

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Alko on superia

Valtio se on jännä laitos. 

Se haastaa naapurimaassa toimivan viinakaupan oikeuteen ”väärän” sanan käytöstä.

Suomi 2014. Todellisuus on parasta viihdettä. 

Ja nyt bisselle. Verottomalle sellaiselle.

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 12: Vuoden kokeilu

Suunnilleen vuosi sitten, tai oikeastaan vasta maaliskuussa, kyllästyin Jutan temppuiluun ja panin stopin alkoholin ostamiselle vähittäismyynnistä. Tästä kerron juttusarjan osassa 1. Vuosi 2013 oli sitten historian kuivimpia ellei kuivin. Kupitettua tuli lähinnä anniskelupaikoissa ja niissäkin lopulta ihmeen vähän. Ei tätä kuitenkaan Jutan ansioksi pidä laittaa, sillä itse jokainen korkin kiinni laittaa tai kaupasta juomansa kantaa.

Lopulta kapinani lähti vähän käsistä, enkä enää ostanut edes perinteisiä saunakaljoja lähikaupasta vaan olin ilman. Loppuvuodesta sorruin ostamaan pari kolme kertaa tölkin tai pari, sillä enhän minäkään sentään täydellinen ole. Kokeilu oli hauska ja aion jatkaa sitä hieman lievemmällä tahdilla.

Tallinnasta nostin viime vuonna kyytiin pari kertaa pienehkön lastin. Moni varmaan muistaa, että suomalaisia viinanostajia on kuvattu salaa Tallinnan satamassa. Ihan totta, luit oikein. Täytyy sanoa, että jotain erikoista siinä touhussa kyllä on. Aikuiset, nähtävästi täysjärkiset, ihmiset ostavat niin paljon kirkasta viinaa, että olen itsekin nähnyt useamman kerran kun paikallinen viinakaupan myyjä nostaa trukilla täyttä eurolavaa ruosteisen hiacen perälle. Se on uskomaton näky.

Toisaalta niinhän se pitääkin tehdä. Verotus on lähtenyt täällä käsistä, enkä koe millään tapaa, että kenenkään kannattaisi enää kovin tunnollisesti näitä veroja maksella. Miksi maksaa, oikeastaan? Eikä nyt aleta lässyttämään ”kun ne menevät hyvää tarkoitukseen”. Niinhän ne aina menevät, joka paikassa muuallakin kun teille niin on kerrottu jo koulusta asti. Maksamalla rahoitat vallitsevaa järjestelmää ja voit itse miettiä, miellyttääkö se sinua. Jos miellyttää ja olet tyytyväinen, jatka toki maksamista.

Diggaan ajatusta, että Suomessa etenkin maakunnissa on kattava trokariverkosto viinanmyynnille. Tapasin viime vuonna muutamia ”isäntiä” eri puolilta Suomea, jotka kertoivat hieman homman toiminnasta. Kartanovolvo tai hiace käy Tallinnassa, hakee lastin ja jälleenmyynti hoidetaan tutunkauppana kohtuuhintaisilla tuotteilla. Kympin olutlava myydään noin viidellätoista eurolla. Kyseessä tietenkin A-olut. Tiukka viina kulkee siinä mukana, sillä se on perinteisesti ollut mainio kauppatavara kätevän ”hyötysuhteensa” takia, kuten tiedämme jo kieltolain ajoilta asian olevan.

Aidosti en usko myyjien tuosta touhusta nettoavan juuri yhtään mitään mutta hei: vain kommunistit mittaavat kaiken (toisten) rahassa. Aatteellinen toimintahan se on jalointa toimintaa. Maistoin näitä ”import-oluita” itsekin muutamalla saunareissulla Suomen niemellä. Ei se pahalta maistunut.

Alkoholivero nousta napsahti muutama päivä sitten. En ole tälle vuodelle vielä juonut tippaakaan, joten sekin asia piti korjata eilen hyvässä helsinkiläisessä olutravintolassa kavereiden kanssa maailmaa parantaen!  Nyt on luonnollisesti melkoinen kanuuna eli darra mutta eiköhän tämä tästä taas lähde liikkeelle särkylääkkeiden ja rasvaisen ruuan avittamana.

Näin eilen pitkästä aikaa silmää hivelevää naiskauneutta mutta silti yksikään ei vetänyt vertoja Apteekin Kaunottarelle

Kuva

———————————————————————————————————————————————-

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Kone alkaa hyytyä

On myönnettävä, että parin viime viikon uutisotsikot ovat aiheuttaneet minussa taisteluväsymystä ja alakuloa.

Pelkästään jo se, että Vihreät suunnittelevat helsinkiläisille satojen eurojen rangaistusmaksua vuositasolla auton omistamisesta, aiheuttaa suurta ahdistusta. Lukekaa vaikka paikallisen helsinkiläisen lahkon ylihörhön blogia, niin ymmärrätte.

Lisäksi en jaksa enää edes nauraa Esa Österpöllön tyyppisille tosielämän karikatyyreille, joita elätämme eri virastoissa tuhansittain ja taas tuhansittain vuodesta toiseen. Nykyään nuo tuon tyyppiset uutiset lähinnä masentavat, sillä ne henkivät, ettei mitään parannusta tilanteeseen ei ole tulossa.

Kannattaa tuosta Taloussanomien haastatteleman holhooja-Esan uutisesta huomata ainakin reippaan neuvostohenkinen toteamus:

Jos naapuri vaihtaa autosi renkaat ja annat kiitokseksi pullon tuontiviinaa, teet väärin, Österberg sanoo.

ja se hauska tieto, että todennäköisesti valtion laskuun on joku firma kuvannut suomalaisia Tallinnassa ostamassa viinaa. 16 vuorokauden ajan ovat kamerat käyneet. Suomalaisista ”yrityksistä” jotka elävät täysin verorahoista voisi joku aikaansaavampi kirjoittaa vaikka kirjan.

Meno on sanalla sanoen lohdutonta.

Keskityn nyt joksikin aikaa  ”nelivuotissuunnitelmani” hiomiseen.

Suosittelen jokaiselle Henri Heikkisen kirjaa Elämää hyvinvointivaltiossa

Kaikki tarvittava on sanottu siinä ja useissa suomalaisissa blogeissa. Ehkä jotain on sanottu tässä meikäläisenkin blogissa, mene ja tiedä.

Jos alkoholi ja masennus ovat sinulle tuttuja aiheita ja haluat niistä jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia, laita ihmeessä meiliä, voimme jutella nimettöminä reilussa ”toverihengessä”.

Toistaiseksi se on over ja out täältä kelopuun oksalta.

Todista virkamiehelle

Arkipäivisin molemmin puolin lounastaukoa eri puolilla Helsingin keskustaa parisen tuntia huolissaan olevat virastosyöttiläät ovat suunnitelleet niin sanotun viinarallin jarruttamiseksi litramääräisiä tuontirajoituksia. Väkeville raja olisi 10 litraa ja esimerkiksi oluelle 110 litraa, näin kertoo Iltasanomat. Ylimenevät määrät pitäisi pystyä todistelemaan ja perustelemaan satamassa tyhjää toimittavalle smurffille, joka yrmeänä katsoo laivasta ulos tulevaa alamaistaan tummansinen haalari päällään. Hän tekee työtä jolla on tarkoitus: smurffin itsensä tilipäivä.

En yllättyisi vaikka tämäkin säädös tulisi voimaan uuden alkoholilain myötä.

Jotain keskustelupalstaa selatessani huomasin jonkun esittämän kysymyksen:

koska valtio on viimeksi tehnyt kansalaisen elämää helpottavan tai vapautta lisäävän lain tai asetuksen muutoksen.

Tuleeko kenellekään mitään mieleen?

Alkoholiverokapinallisen elämää,osa 11: Aine helvetin esikartanosta

Viikko on ollut rankka juomisen kannalta. Työmatkalla join joitain annoksia joka päivä. On selvää, että nukkuminen on silloin ihan mitä sattuu. Olen nukkunut tällä viikolla tdella huonosti. Eilen tuli kupitettua hieman enemmänkin, minkä seurauksena olen joutunut tärisemään koko lauantain ja kärsimään huonosta olosta joka jatkuu pari päivää. Vaikka nykyään olenkin kohtuukäyttäjä, joudun silti taistelemaan itseni kanssa hillitäkseni juomishaluja. Ainahan se mielessä on – alkoholi.

Nykyään, ongelmista selvinneenä, pystyn sentään analysoimaan tilannetta. Erotan sen, ettei jokapäiväinen tissuttelu ja jokaviikkoinen kännääminen itseasiassa ole normaalia toimintaa ihmiselle. Ei se ole terveellistäkään, siihen menee rahaa ja aikaa ja lopputulos ei ole millään tapaa positiivinen. Pystyn nykyisellään lopettamaan juomisen jossain vaiheessa iltaa jättämällä vaikka täydenkin annoksen pöydälle. Nuo ovat hienoja tapoja ja huomioita, jotka osoittanevat, että suunta on oikea. Aidosti suunta on raittius, sillä sitä sen on pakko olla. Tämä on pitkä matka mutta onhan tässä aikaa. Kohtalotoverini varmaan tietävät sen hauskan fiiliksen kun kanuuna alkaa helpottaa ja ensimmäisen kerran käy mielessä ”kyllähän tässä saattaisi yksi mennä…”. Vakuutan, että silloin olet jo itsepetoksen tielle lähtenyt kovaa vauhtia. Minulla itselläni on juuri se fiilis tällä hetkellä, vaikka koko päivän olen kironnut,  että pitikö tässä näin käydä.

Neuvoni onkin: älä ota sitä ensimmäistä. Tai jos otat, mieti koko ajan miksi joisit lisää. Maistuuko se juoma enää miltään kuudennen annoksen kohdalla, entä onko tarvetta päihtyä lisää.

Krapulapäivänä tee ajatusharjoitus: keskity rauhallisesti ja mieti juomista. Ota juominen,  mielessäsi,  vaikkapa tennispallon kokoisena asiana käteesi ja laske se lattialle. Voit tehdä liikkeen aidosti. Kuvittele juominen siellä lattialla. Seiso itse siinä vieressä. No, miltä näyttää? Melko mitättömältä, eikö. Et sinä sitä tarvitse. Voit vaikkaa jättää sen ”juomispallon” sinne lattialle pariksi päiväksi. Mieti jotain muuta sen sijaan, sillä varmasti moni muukin asia kiinnostaa. Ja veikkaanpa, että aika moni muu asia kiinnostaa paljon enemmänkin. Keskity niihin, lue joku uusi juttu sinua kiinnostavasta aiheesta. Katso video netistä. Älä soita sille kaverille, jonka kanssa käyt kippaamassa.

Hanki muita kavereita, semmoisia joilla on muutakin miettimistä kuin seuraava baarikierros.  Mene töihin, pese auto, tee mitä tahansa muuta mutta pidä ajatus mahdollisuuksien mukaan irti alkolista. Piristyt jo muutamassa päivässä koska saat kunnolla nukuttua. Ei tästä ehkä apua ole jos tilanne on paha eikä kunnon ”ammattilaiset” mitään nettiä selaile muutenkaan mutta meille työssäkäyville pienikin tönäisy oikeaan suuntaan saattaa auttaa paljonkin. Niin ja kaada ne kotonasi olevat viinat viemäristä alas. Kierrä kaupan alkoholihyllyt mahdollisuuksien mukaan kaukaa tai niiden kohdalla käännä katseesi pois siitä suosikkijuomastasi. Pikkuasioilla on monesti iso vaikutusvalta näissä hommissa.

Olen jo aiemminkin pohdiskellut syitä siihen, miksi juuri alkoholista tuli minulle vitsaus numero yksi. Syyt ovat varmasti sekä geneettiset että psykologiset: keitto nyt vain maistuu ja se osui nuorena jotenkin niin hyvää saumaan yleisen ahdistuksen keskelle oloa helpottamaan. Paras kaverini alkoholi, ehdottomasti. Ja samalla se ikävin kaveri. Kaikki ne sadat päivät, jotka olen krapulassa maannut ja tärissyt ja kironnut tuota helvetin ainetta, jonka käyttöä en ainakaan aiemmin pystynyt hallitsemaan. Vaihtaisin ne heti pois selviin päiviin jos pystyisin. Harmittaa ja inhottaa, etten ole pitänyt itsestäni parempaa huolta nuorempana. Olin kertakaikkiaan ja yksinkertaisesti hölmö, näköalaton päihderiippuvainen.

Eihän kukaan pakota juomaan tietenkään. Kaiken kaadan itse kurkusta alas omin käsin. Vitsinä alkanut ja Jutan innoittama alkoholiverokapinani on osoittautunut pieneksi menestykseksi, sillä en ole koko vuonna vieläkään ostanut vähittäismyynnistä kuin pari hassua keskaripulloa. Aiemmin tuli tissuteltua harva se ilta ja kierreltyä kaupan oluthyllyjä. Painokin on pudonnut tänä vuonna viitisen kiloa kuin itsestäään.

Ehkä tämä viikko on kuitenkin jonkinlainen poikkeama vuositasolla. Niin ainakin haluaisin uskoa.  Onhan tässä mennyt viikkoja täysin tipatta kesälläkin. Kesä jos mikä on itselleni vaikeaa aikaa, koska kaikenlaisia tilanteita, joissa juomaa on tarjolla, on harva se viikko. Tiedän itsestäni sen, että rutiinit ovat minulle hyväksi. Talviaikaan elämä on tasaisempaa ja houkutuksia juomiseen on vähemmän. Nykyään pystyn kieltäytymään tarjotuista juomista mutta aivan joka kerta ei yksinkertaisesti viitsi sanoa ei.

En silti ole kieltämässä alkoholia, sillä kiellot eivät auta kun on Iso Jano. Jano joka ei vedellä lähde. Päinvastoin: jos minä saisin päättää olisi Suomessa alkoholia myynnissä joka nurkalla kellon ympäri, kuten monissa muissakin paikoissa. Aikanaan se varmasti johtaisi koko aineen arkipäiväistymiseen ja siitä katoaisi kaikki vähäkin hohto. Ehkä joku tulevaisuuden nuori välttyisi näiltä mietteiltä ja krapulapäiviltä.

—————————————————————————————————————————-

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Ai jai jai….

Kuva

No huono olohan siitä tuli.

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 10. Kieltolaki, missä sinä viivyt

kesä janoisen on kovin lyhyt……

No siltähän se nyt näyttää, että alkoholin saatavuutta rajoitetaan lisää lähitulevaisuudessa. Tai sen vähittäismyyntiä rajoitetaan, sillä eihän se saatavuuteen vaikuta, koska eiväthän ihmiset niin tyhmiä ole mitä virkamies luulee virastossaan. Hinta nousee mutta kyllä juomaa yhä saa kellon ympäri kun tietää mitä tekee. Joskus parikymppisenä oli meilläkin kaveripiirissä tapana tehdä erilaisia niin sanottuja kotiviinejä ja oluita, vaikka aikamoista kiljuahan ne olivat. ”Poika” pulputti jossain kämpän nurkassa ja turbohiiva teki temppujaan. Nuppi oli turvoksissa harva se ilta pahimpaan aikaan ja siitä se ajatus sitten lähti: ja kyllä sitä aikansa kestikin. Onneksi niistä ajoista on jo aikaa ja jano on laantunut vaikka vielähän tuo mokoma välillä kutkuttaa kurkkua siihen malliin, että olutta on kipattava.  Tänä vuonna olen tosin ostanut muistaakseni 6 annosta alkoholia vähittäiskaupasta, alkoholiverokapinallisen elämää sekin. Kaveri toi peruslastin ”eesteiltä” ja siitä siemailen silloin tällöin tölkin tai pari.

Virkamiehistö tietää myös, että alkoholi on yhä liian halpaa Suomessa. Vaikutusta ei taida olla sillä, että lienee tuo herkku jo ostovoima huomioiden maailman kalleinta.

Laimentaakin sitä pitäisi, keskiolutta siis. No sillähän se maailma pelastuu. Jokainen Ruotsissa vierailut lienee tutustunut kotipolttoiseen kansallisjuomaan. Osaamista löytyy sieltä varmasti, jos kotimainen taito on päässyt ruostumaan.

Mikäpä siinä, antaa tulla vaan kaikki nämä ja paljon muuta. Eikö siellä virastoissa parempaan pystytä, mitä. Palautetaan kotipoltto taas kansanperinteeksi ja haetaan lastit Virosta ennenkuin sekin touhu kielletään.

Kieltolaki, tule jo. En malttaisi odottaa.

—————————————————————————

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän