Archive for the ‘autot’ Tag

Kone alkaa hyytyä

On myönnettävä, että parin viime viikon uutisotsikot ovat aiheuttaneet minussa taisteluväsymystä ja alakuloa.

Pelkästään jo se, että Vihreät suunnittelevat helsinkiläisille satojen eurojen rangaistusmaksua vuositasolla auton omistamisesta, aiheuttaa suurta ahdistusta. Lukekaa vaikka paikallisen helsinkiläisen lahkon ylihörhön blogia, niin ymmärrätte.

Lisäksi en jaksa enää edes nauraa Esa Österpöllön tyyppisille tosielämän karikatyyreille, joita elätämme eri virastoissa tuhansittain ja taas tuhansittain vuodesta toiseen. Nykyään nuo tuon tyyppiset uutiset lähinnä masentavat, sillä ne henkivät, ettei mitään parannusta tilanteeseen ei ole tulossa.

Kannattaa tuosta Taloussanomien haastatteleman holhooja-Esan uutisesta huomata ainakin reippaan neuvostohenkinen toteamus:

Jos naapuri vaihtaa autosi renkaat ja annat kiitokseksi pullon tuontiviinaa, teet väärin, Österberg sanoo.

ja se hauska tieto, että todennäköisesti valtion laskuun on joku firma kuvannut suomalaisia Tallinnassa ostamassa viinaa. 16 vuorokauden ajan ovat kamerat käyneet. Suomalaisista ”yrityksistä” jotka elävät täysin verorahoista voisi joku aikaansaavampi kirjoittaa vaikka kirjan.

Meno on sanalla sanoen lohdutonta.

Keskityn nyt joksikin aikaa  ”nelivuotissuunnitelmani” hiomiseen.

Suosittelen jokaiselle Henri Heikkisen kirjaa Elämää hyvinvointivaltiossa

Kaikki tarvittava on sanottu siinä ja useissa suomalaisissa blogeissa. Ehkä jotain on sanottu tässä meikäläisenkin blogissa, mene ja tiedä.

Jos alkoholi ja masennus ovat sinulle tuttuja aiheita ja haluat niistä jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia, laita ihmeessä meiliä, voimme jutella nimettöminä reilussa ”toverihengessä”.

Toistaiseksi se on over ja out täältä kelopuun oksalta.

Oikeudenmukaista ja älykästä

Kun kuulen sanan oikeudenmukaisuus, poistan… autostani seisontajarrun ja painan kaasua.

Jonkinsortin neuvos, ja niitä riittää, on kai vääntänyt nettiin ”sidosryhmiä” varten lukiotasoisen tilannekatsauksensa. Voisi hyvin kysyä mistä näitä neuvoksia tulee, tai paremminkin kuinka kalliiksi tämäkin neuvos(to)timo veronmaksajille käy.

Virkakyöstin parhaat palat on helppo kasata yhteen:

”Miksi selvitetään”

” Veropohja rapautumassa: polttoainetehokkuuden lisääntyminen, autoilun sähköistyminen, biopolttoaineet yms.”

”Maksuilla on tarkoitus kattaa vähintään infrastruktuurin  ylläpitoon, ruuhkautumiseen, ilmansaasteisiin ja meluhaittoihin
liittyviä kustannuksia.

Siis Suomessako? Pelkästään Pietarissa lienee enemmän autoja kuin koko Suomessa. Ja veroja kerätään jo nyt liikenteestä miljardeja, ja taas miljardeja.

Annetaan kyöstin kertoa lisää:

Motiivit ja pääkysymys”

”Taloudellisella ohjauksella halutaan vaikuttaa liikennesuoritteeseen eli tehostaa liikennejärjestelmää, vähentää ympäristöhaittoja ja parantaa turvallisuutta (ja taata valtion verotulot)

Olennaisen virkakyösti on näköjään laittanut kavereita varten sulkuihin. Ehkä tarkoitus oli poistaa se ennen julkaisua. Huvittava yksityiskohta kuitenkin!

Kyseessä ei ole mikään ihan tyhmä jätkä, sillä

”Tieliikenteen verotuksen taso on poliittinen päätös kutenmyös verotulojen käyttö”

Loppupuolella neuvosmies kiteyttää:

”Päätelmiä”

”Kilometriveromallin yhteiskuntataloudelliset hyödyt ovat selkeästi suuremmat kuin nykyverojärjestelmän”

”Valtiontalouden tulopuoli toteutuu paremmin, koska kmveron tuotto ei vaihtele, kuten autoveron tuotto

Diggaan sanasta ”yhteiskuntatalous”. Soi paremmin kuin ”riistoverotus”.

Verotus – mitä kaikkea ihanaa sillä saakaan!

Virheä kyttä

Muistellaanpa hetki, miksi Virheys ei ole niin hieno asia kuin moni luulee.

Palatkaamme vuoteen 2011 ja Talouselämän uutiseen:

Vihreät saanevat satelliitit valvomaan autolla ajajia

 

Vihreät iloitsevat hallitusohjelman kirjauksesta, jossa luvataan selvittää satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottaminen.

Vihreiden puoluejohtaja Ville Niinistö oli perjantaina iloinen liikennepolitiikan muutoksista. Niinistön mukaan vihreät saavuttivat hallitusneuvotteluissa kaikissa liikennepolitiikan tavoitteissaan ”edistystä”.

Vihreät lukevat voitokseen sen, että valtio saattaa ryhtyä valvomaan autoilijoita satelliittien avulla. Hallitusohjelmassa luvataan selvittää satelliittipaikannukseen perustuvia tienkäyttömaksuja.

Viime vaalikaudella autoilijoiden satelliittivalvonta sai jokseenkin täystyrmäyksen.

Satelliittivalvonta on teknisesti varsin helppo toteuttaa. Kun valvontalaitekannasta tulee vääjämättä suuri, kustannuksetkin pysyvät kohtuullisina.

Tietulleja, ruuhkatariffeja ja muita autoilun rajoitustoimia on varsin yksinkertaista lisätä ja muunnella, kun GPS-satelliittipaikannukseen perustuvat tallentimet määrätään autoihin.

Kun samalla viranomaisten valvontavaltuuksia lisätään, poliisikin kiittää pakollisista satelliittitranspondereista. Periaatteessa niistä saadaan automaattisia nopeusvalvojia eikä tienvarsien liikennekameroita tarvitse välttämättä lisätä.

Kuten nykyään asian näen, ei tässä ole kysymys enää edes rahastuksesta ja kiusanteosta.

Kysymys onkin, miksi oskaloita kiinnostaa tietää missä muut liikkuvat?

Joku oskala voisi vaikka vastata jos lukee tämän.

Tervettä ihmistä ei toisten meneminen ja tuleminen kiinnosta pätkääkään.

Ruuhkamaksu on edellytys – rahastukselle

Uutisointia seuraavat ovat saattaneet huomata pieniä kesäisiä otsikoita vanhasta klassikosta eli ruuhkamaksusta. Tarinahan kertoo, että Vihreiden Suurvisiirit tietävät, että ruuhkamaksu on sujuvan liikenteen edellytys. On pystytetty selvitysryhmiä, joihin on kannettu mukaan kehäraakkeja yritysjohtajia jo haudan partaalla olevista firmoista. Taustalla häärii runoileva apteekkiapulainen, joka diggaa taksimatkailusta sekä tietenkin joukko maailmanpelastajia, lobbareita ja jokunen valtionapua nauttiva teknologiafirma kieli pitkällä veroluonteisina maksuina tulevaan riskittömään tuloon. Keppihevosena tässäkin on luultavassti ”oikeudenmukaisuus”, ”käyttäjä maksaa”, ja mitä niitä muita peruslöpinöitä nyt onkaan. Verokarhun ja satojentuhansien virkamiesten kassa on tyhjä: jottain tarttis tehrä… ja tehräänkin kohta.

Maailmanpelastamisella sen sijaan on aina kova kiire, sillä tuho tulee kohta, ellei pian. Vähän niin kuin Jeesuskin tulee pian.

Oletko sinä valmis?

Suomalaisten lomakausi on lopuillaan ja monet palailevat töihin. Ruuhkanperkaleet lisääntyvät. Totta se on, minulla on siitä valokuvia.

Valokuvat ovat Suomen pääkaupungin yhdeltä ruuhkaisimmilta (ruuhka siten kuin Vihreä Mieli sen käsittää) tieosuudelta eli Helsingin Tukholmankadulta noin klo 8 keskiviikkona 31.7. 2013

En tiedä kuinka selvisin perille tässä autojonossa ilman ruuhkamaksuja.

Kuva

Tarkimmat, jopa vasemmistolaisesti ajattelevista, huomaavat, että tämähän on oikeasti Nuurdensöldinkatu mutta olenkin vasta matkalla Tullinpuomille. Malttakaa vielä. On nimittäin jonoa ja matka kestää – pari minuuttia. Ihailkaa sillä välin pyöräilyä ylistävää valkoista monumenttia, sillä osa teistäkin on sitä maksanut minun lisäkseni.

Nyt näyttää pahalta: täällähän on joku muu tukkimassa tietä.

Kuva

Joku muukin siis pyrkii pois Helsingistä! Ei käy. Tietä ei riitä meille molemmille ilman gps-laskutusjärjestelmää.

Hetkinen nyt: mitäs vehkeitä nuo siniset ovat.

Kuva

Eliitille on oma kaista, niin oli kuulemma Neukkulassakin: ne jotka maksavat vähiten, saavat eniten eli oman kaistan käyttöön 24/7.  Se vaatinee puolueen jäsenkirjan. Aidosti tietenkin kysymys on siitä, että saataisiin niitä ”ruuhkia” paremmin aikaiseksi ja niinpä kaistoja poistetaan järkevästä ja tehokkaasta käytöstä. Kuvassa joku tollo maalainen pyrkii Helsinkiin autolla! Eikä käy sekään! Saisi, mokoma, maksaa ainakin 12 euroa, joka kilometriltä, etenkin tuo punaisella kotterolla ajava, joka varmasti äänesti persuja eduskuntavaaleissa.

Nyt alkoi jännittää, mäen alta nousi jotain suurta ja mahtavaa: kolmas bussi peräkkäin!

oikeamielisethän ne sieltä tulevat sinisillä saastekasoillaan. Vain noin 50 litraa verovaroin tuettua polttoainetta sataa kilometriä kohti kaupunkiajossa ja kuski päälle elätettävänä. ja ”ruuhka” on valmis, liikennes seisoo punaisissa valoissa, vaikkei ketään näy yhtään missään.

Valo-ohjaus on yksi tehokkaimpia tapoja Helsingissä luoda ruuhkia. Kokeilkaapa ajaa Pohjoisrantaa pysähtymättä Liisankadun risteyksen valoihin. Ei onnistu, ei yöllä eikä päivällä. Jos onnistuisi, se helpottaisi ajamista ja vähentäisi matkaan käytettävää aikaa. Ei käy, ei.

Kuva

Siinäpä sitä nyt on: ruuhkaa. Autoja niin ettei eteensä näe. En todella tiedä miten ikinä selvisin perille tänä aamuna.

Nopealla arvioinnilla noissa kolmessa eliittikaistalla kuolemaa työntävässä bussissa oli yhteensä noin 20 ihmistä kyydissä. Ja matkat maksoin osittain minä, oman matkani lisäksi.

Kiitos, helsinkiläiset äänestäjät, kun äänestitte Virheitä. Saatte tämän kylän kuolemaan ja ghettoumaan ennätysvauhtia.

Eikö mitään uutta

Onpas ollut jotenkin tylsä kesä sääntelyn ja lisämaksujen sekä autoilijoiden kurittamisen osalta. Tietty kuntasektorilla ja virastoissa ollaan pitkillä, pitkillä lomilla ja kyllähän se muutenkin saattaa laiskottaa, kun aurinko paistaa parina päivänä vuodessa. Onneksi tulossa on alkoholiveron korotus jo ensi vuoden alusta, näin luki lehdessä.

Eilen hieman piristi, kun huomasin, että Töölössä ja Olympiastadionin nurkilla on kantakaupungin viimeisille ilmaisille parkkipaikoille vedetty jo maksuautomaatit (3. vyöhyke). Kaapeloinnitkin on jo tehty, enää liikennemerkit ovat vaihtamatta. Sittenpä rahastus ja kantakaupungin autioittaminen pääseekin taas yhden pykälän kiivaampaan vauhtiin.

Kunhan viimeinenkin ”kivijalkakauppa” lyö lapun luukulle, lienee Virheiden unelma toteutunut: yksinäinen raitiovaunu kolisee autiossa kylässä Itämeren rannalla vieden yliopiston kehitysmaarunouden lisurityötä tekevää ja aina Virheitä äänestänyttä Lissua kohti kampusta. Vaunun takaosassa virkamiespariskunta Heimo E. J. Makkonen ja Maj-Lis Säändelssön-Makkonen siirtyvät työpäivän jälkeen kohti etu-Töölön 134 neliöistä kattohuoneistoaan, jonka he kovalla työllään ovat juuri saaneet maksettua.

*tarinan nimet ovat keksittyjä ja kaikki yhteneväisyydet eläviin tai kuolleisiin todellisiin henkilöivät ovat silkkaa ”couinssidenssiä”.

Verotus tappaa, sanotaan

Suomessahan tunnetusti on pikkasen kireän puoleinen tuo autoverotus. Kiitos siitä kaikille sossuille ja muille viheriäisille siellä vasemmalla.

Ihmisiä kuolee sen takia.

Sen voi ehkä kuulla ammattipelastajan sanomana, rivien välistä .

”Jos he olisivat olleet liikkeellä vanhalla autolla, he olisivat saattaneet kuolla jo törmäyksen voimasta”, Ryhänen arvioi.

 

 

Enemmistö tekisi sitä ja tätä

Taloussanomat tietää kertoa, että enemmistö helsinkiläisistä tekisi autoilusta kalliimpaa. Ei ole varmaan kovinkaan monelle yllätys, ettei enemmistö helsinkiläisistä tiedä yksityisautoilun kustannuksista yhtään mitään. Sitäkin harvempi yllättynee, jos todetaan, että on aina mukava ideoida maksuja ja kieltoja muille, kunhan vain itselle ei koituisi mitään vastaavaa.

Päivänä muutamana tässä viime viikkoina jouduin julkisen liikenteen käyttäjäksi. Kokemus tulikuumasta ja tunkkaisesta bussimatkasta oli kyllä sinällään arjen extremeä. Matka sisälsi myös vartin verran raitiovaunun odottelua muutaman kymmen muun kyllästyneen näköisen odottelijan kanssa, sekä loppuhuipennuksena raitiovaunumatkan läpi keskustan. Tällä kertaa vältyin Grande Finalelta, jonka olen kokenut jo kerran: harva tietää tunnetta kun housuissa on jonkun toisen kuset – minäpä tiedän.

15 kilometrin matka kesti ovelta ovelle tunnin ja 15 minuuttia (eli lähes puolitoista tuntia).

Normaalioloissa ajan tuon matkan autolla noin 20-24 minuutissa.

Tekisin julkisesta liikenteestä huomattavasti kalliimpaa. Mutta minäpä en olekaan enemmistö.

Demari se on ulkomaalainenkin demari

Taloussanomat tietää kertoa, että Saksassa joku demari haluaa autobahneille nopeusrajoitukset, enintään 120km/h. Kuulostaa ihan suomalaiselta demarilta mutta kaipa aate yhdistää yli rajojen. Onhan siellä nyttenkin kai 130km/h suositus ja valvontaakin karsimassa pahinta hölmöilyä.

Harva ihminen on itsetuhoinen ja isoveljen valvonnan tarpeessa. Suurin osa meistä osaa sovittaa nopeutensa toimivaksi ilman rajoituksiakin, olen vakuuttunut siitä. Vaikka Suomen tiet olisivat vapaiden nopeuksien teitä, ajaisin tuskin koskaan edes sataaviittäkymppiä kovempaa. Enkä minä taajamassakaan kaahailisi, ei siinä ole järjen hiventä.

Olen parina eri kertana ajanut saksalaisilla autobaanoilla. Ne ovat autofanin mekka, siinä missä muhamettilaisilla on omansa ja hipeilläkin varmaan joku kelopuu jossain suon reunalla vielä odottaa kaatumistaan hömötiainen oksallaan.

Kaikenkaikkiaan meininki autobaaneilla oli rauhallinen, silloin kun itse siellä ajelin. Kaistoja oli, jokainen pääsi omaan tahtiinsa sujuvasti eteenpäin. Matelijat oikealla ja muut siitä sitten ohi vasemmanpuoleisia kaistoja. Hienoja kokemuksia, olen monesti muistellut ajamista siellä.

Harmi, ettei minulla kummallakaan Saksan reissulla ollut niin hyvää autoa että olisin todella päässyt kokeilemaan huippunopeuksia ja nauttimaan vauhdista. Nätisti se pienikin Golf kulki, perusmoottorilla, mutta kun nopeusmittari nousi lukemaan 200 alkoi Volkkarista kyllä jo veto hyytyä. Ymmärtäähän sen, ei se ole tehty noin kovaan ajoon ainakaan ykskuutosella ahtamattomalla koneella. Kaupunkirassi, mutta hyvä sellainen.

Suomessahan on todella paskat tiet. Mitä sitä kaunistelmaan. Nelostie muistuttaa peltoa ja vastaavaa muistelen nähneeni vain Puolan maaseudulla. Suomikin voisi olla tässä kuin Saksa, tai Ruotsi,  ja laittaa tieverkostonsa kuntoon. Pelastaa siinä ihmishenkiä, estää vammautumisia, helpottaa kansalaistensa liikkumista, jopa vähentää niitä kuuluisia päästöjä hyväkuntoisten teiden avulla… lista on pitkä.

Mutta ei. Tiet ovat karmeassa kunnossa. Tiet ovat kansallisomaisuutta, miettikääpä sitä. Yhteiskunnan verisuonet. Helsinki lienee karmein esimerkki. Ehjää kokonaista katua ei taida  enää löytyä kantakaupungista. Kuopilla ja paikattuina, muuten epätasaisia kaikki kadut ja tiet. Virkamiesarmeija kai on ”vastuussa” teiden kunnosta, mutta itse en tiedä miltä tuntuu tehdä ”työtä” jota ei voi tehdä kunnolla. Ei minulla ole sellaisesta kokemusta. Se on ollut tulos tai ulos tähän asti. Ehkä minustakin vielä joskus tulee virkamies johonkin virastoon. Ainakin kuntasektorin vuosilomat kelpaisivat. 

No, paskat tiet lisäävät omalta osaltaan ”ruuhkia”, hajottavat autoja, hermostuttavat ihmisiä ja vievät monesti huomion liikenteestä. Toki tällä tavalla korjauskulut lisääntyvät ja valtio tienaa, karkealla asvaltilla ajaessa polttoainetta kuluu enemmän, valtio tienaa taas…. onhan näitä. 

Ajoin pari viikkoa sitten Turun moottoritietä. Se oli uutena aika hieno. Nyt se alkaa jo nastasankareiden jyrsinpyörien takia olla karkea, urilla ja nopeuksia on laskettu alkuajoista. 

Minkäänlaista parannusta tieverkoston kuntoon ei ole näköpiirissä. Rahat käytetään ”tärkeimpiin” kohteisiin, se on sitä vastuunkantoa ja oikeudenmukaisuutta se.

Fiksuimmat hankkivat maastoauton, en ihmettele. Etenkin Helsingissä se on nimenomaan järkiratkaisu.

Saksaan minä vielä joku kesä lähden. Ensi kerralla nopeampi auto alle. Se jäi mieleen viime kerralla, kun itse ajoin kahtasataa ja joku ajoi vielä ohi. Erikoinen kokemus oli se. Ai sen auton tuntomerkit? Musta se oli…

Loppuun ennustus: alle viiden vuoden sisällä Suomi laskee maantienopeudet ”ruotsalaisiksi”: 110 ja 90. Perusteluna vaikka maailman pelastaminen ja turvallisuus. Väitä siinä vastaan nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Katsotaan miten käy.

Liikenneturvallisuus

Nokkelimmat metsäneläimetkin huomaavat, että rahastuksestahan näissä itsensä Suurperkuleen keksimissä rosvoautomaateissa on kyse.

Nyt on kuitenkin käynyt niin ikävästi, että Sammon teho on laskenut.

Ja minä kun luulin että kyse oli liikenneturvallisuudesta.

Sammon taonta 1893 tolppakamerat20710MT_au