Archive for the ‘fillari’ Tag

Tikkana radalla

Sitä ihminen, ja eläin, kuulee eläessään monenlaista legendaa siitä, millaista se ”Helsingin liikenne” on.

Mulla on yks maaseutukaveri, joka ei aja Keimolan Nestettä etelämmäs vaan minun on mentävä citystä sinne ja siellä sitten vaihdamme kuskia, jotta pääsemme perille Helsinkiin. No, meitä on monenlaisia. Olen usein miettinyt sitäkin, eikö Vihreä matkusta minnekään. Eikö hän tiedä miten muualla eletään? Tietenkin matkailu on Syntiä isolla ässällä, koska hiiltähän siitä tulee.

Voi myös olla että YLEn ja peruskoulun antamat ehdottoman totuudenmukaiset mielikuvat siitä, millaista muualla on, riittävät Vihreälle: Amerikassa köyhä kuolee kadulle, jalkaleikkaus maksaa 150 000 dollaria ja muualla ihmiset ovat laiskoja sekä kiistatta epärehellisiä. Vain suomalainen on jalo ja aito, uskoo aina hyvää ja parasta jokaisesta eikä koskaan huijaa; Suomi onkin maailman paras maa. Niin minullekin on monesti kerrottu eri tahoilta rivien välistä ja joskus suoraankin.

No tässä on ottamani kuva ”Ameriikasta”. Ei tuo nyt ainakaan minulle suoraa kärsimysnäytelmää välitä.

IMG_5131

Toisin kuin oikeamieliset vihertävät särelä-oskalat ja mitä näitä on muita mengeliuksia, haluavat uskoa, ei tämä Globaalin vastuun Strateginen ”metropolitukikohta” ole kuin tuulinen ja ankea –  sekä suurimman osan ajasta vielä kylmäkin – kylä Itämeren rannalla. Ihmiset ovat apeita, kadut hirveässä kunnossa, lähes joka ikinen tasainen seinäpinta jotenkin töhritty ja muutaman kilometrin matka ”julkisilla” kestää kolme varttia, jonka aikana voit haistella kusen eri aromivivahteita ja kuunnella narkkien örinää.

Viheriäisten kiusaksi yhä vaan oikeastaan joka paikkaan Kehäkolmosen sisällä ajaa noin puolessa tunnissa riippumatta siitä mistä lähtee ja minne on menossa. Tiedän, vihreä, teet parhaasi, että hommaan saataisiin muutos. Olo on varmaan kuin Vartti Mainiolla: yöunet menee. Koeta jaksaa vielä, onnistut varmasti.

Vuosaaren perältä Lauttasaareen saattaa joskus kestää vähän yli puolisen tuntia mutta se nyt johtuu vain siitä tosiasiasta, että sillä hetkellä ihmiset palailevat töistä tai ovat töihin menossa. Ne jotka uutisia seuraavat tietävät, että rangaistusmaksuja työssäkäyntiin suunnitellaan kovaa vauhtia.

Jotkut meistä, ei onneksi kohta enää monet tätä vauhtia, ovat töissä ”firmoissa”, kuten  Viherpiireissä kai sanotaan. Hauska termi sinänsä tuo, ja on helppo kuvitella siihen ladatut mielikuvat riistäjästä, joka joka päivä miettii miten saisi vasurin selkänahasta revittyä vielä lisää hyötyä itselleen. Virastossa tahi laitoksessahan kukaan ei riistä ketään, lounaat ovat pitkiä, palkat nousevat tasaisesti ja ihmiset ovat ihania sekä hymyilevät kuin Naantalin aurinko suunnitellessaan yhteisiä juoksulenkkejä kunnan tarjoamien lukuisten ilmaisten liikuntamahdollisuuksien lomassa.

Mahdollisuuksieni mukaan aion kuvata Helsingin liikennettä nyt jonkin aikaa videolle, ennen kuin Oikeamieliset saavat lyötyä viimeisen naulan renkaisiini.

Tästä linkistä videoon. Jos joku tietää miten videon saa upotettua tähän tekstiin, niin aloittelijana otan neuvoja vastaan.

http://www.veoh.com/watch/v62084531KSpKtn27

Toukokuussa tollot tiellä, kesäkuussa jo oltavat kovin kusiset

Kevät on jo ehtinyt varsin pitkälle. Jotkut huomannevat sen luonnon heräämisestä ja alkavan vehreyden ensimmäisistä merkeistä. Itselleni paras merkki on jo vuodesta toiseen ollut polkupyörillä Helsingissä hölmöilevät ihmiset. On vaikea päästä pyöräilijän pään sisälle, joten minulle on jäänyt täydellisiksi arvoituksiksi parikin asiaa, joita tässä yritän pohdiskella.

silta1

1. Jalkakäytävillä ajo.

On vaikea käsittää, kuinka päivästä toiseen aikuiset ihmiset, jotka varmasti pitävät itseään hyvinkin järkevinä olentoina, ajelevat jalkakäytävillä ja aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita kanssakulkijoille. Tilannenopeus liene pyöräilijöille tuntematon käsite. Tätä voi seurata helposti vaikka Hakaniementorin ympäristössä. Oikeastaan harmittaa, ettei ole hyvää videokameraa, sillä fillarihölmöilystä saisi mahtavaa tallennetta liikkumalla ympäri Helsinkiä.

Oletettavasti jokainen aikuinen suomalainen tietää, ettei jalkakäytävillä saa ajaa pyörällä. Samoin kuin autollakaan ei saa jalkakäytävällä, eikä moottoripyörällä, eikä pääsääntöisesti skootterillakaan, tai mopolla, vaikka kahta jälkimmäistäkin valitettavasti näkee Helsingissä aivan liian usein myös siellä, missä sitä ei erikseen ole sallittu.

Ratkaisut:  valistus ja asioiden selkeyttäminen. Asiasta on järjestettävä tiedotuskampanja ja jalkakäytävien liikennemerkkeihin on selkeästi laitettava kyltti ”Ei polkupyörille” samaan tapaan kuin niissä nykyään usein lukee ”sallittu mopoille”.

Mopoista, ja itse Pääperkeleestä eli mopoautosta mainittakoon, että moposta on tehtävä liikenneasetuksissa sellaisia välineitä, ettei niillä saa ajaa missään tilanteissa jalkakäytävillä eikä pyöräteillä vaan ainoastaa muun moottoriliikenteen mukana. Eihän tämä sen vaikeampaa ole, kuulkaapas tytöt ja pojat. Mopojen nopeudet on nostettava sellaisiksi, että ne kulkevat 60km/h, minkä ne jo rakeenteellisesti nykytekniikalla kestävätkin. Silloin niillä pärjää siinä käytössä mihin ne on tarkoitettu, eli pääasiassa taajamassa liikkumiseen. Pelleily kuristimilla ja muilla tehonrajoituksilla on lopetettava. Mopoautot on kiellettävä vaarallisina leluina. Vaikken kannata juuri mitään kieltoja, on tässä asiassa minunkin tehtävä poikkeus.

2. Tappajan asenne.

Filosofisesti ajatellen on pyöräilijöillä, joilla tässä yhteydessä tarkoitan helsinkiläisiä pyöräilijöitä, nähtävästi jonkinlainen oikeassa olemisen ja hyväntekijän suojaviitta päällään, joka vaikuttaisi poistavan kaiken vastuun omasta ja muiden liikenteessä olijoiden turvallisuudesta. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että Oikeamieliset usein ovat fanaattisia pyöräilijöitä. Tilannenopeudet, jälleen kerran, aivan käsittämättömiä, päivästä toiseen. Tähän ei ole muuta syytä nähtävissä kuin välinpitämättömyys itsestä ja muista.

Ratkaisut: pyöräkypäräkielto. Kyllä, aivan oikein. Taas joudutaan ottamaan käyttöön Oikeamielisten omat aseet, eli kiellot ja verotus. Myös muiden suojavarusteiden käyttö on kiellettävä. Psykologisesti ajatellen suojavarusteet antavat pyöräilijälle liioitellun turvallisuudentunteen, joka ulosmitataan kaistapäisenä käytöksenä. Samaa voisi ajatella tapahtuneen aikoinaan ensimmäisten haarniskojen ilmaantuessa taistelukentille, jolloin sotilas teki tekoja, jotka muuten jäivät takuuvarmasti tekemättä. Tutummat vastaavat tapaukset liittynevät jääkiekkoon, joka olisi ilman suojavarusteita ratkaisevasti erilainen peli.

Verotuksella tarkoitan polkupyörien saattamista rekisteriin, katsastusta ja pakollista liikennevakuutusta, jolla korvataan syyttömän osapuolen kulut ja vahingot.

2013-05-10_07-41-06_586

Kuvissa matkustan niin sanotussa aamuruuhkassa kohti Espoota, kellon ollessa noin varttia vaille kahdeksan aamulla.

Samalla kuvittelen mielessäni tietullin tuohon sillan alkupäähän ja näen jo kojelaudallani gps-paikantimen vastaanottimen muovisen lätkän laskuttamassa jokaisesta työajoa ajamastani metristä. Kuka elää, se näkee. Ellei sitä ennen kuole polkupyöräilijän yliajamana.

Hei, me pyöräillään

Nyt, kun tiet ovat sulaneet ja Helsingissäkin pääsee taas eteenpäin hikoilematta ja hermojaan menettämättä muutenkin kuin maastoautolla, ne tulevat taas: Kriittiset pyöräretket.

Fillariaktiiville kaikki on taas hetken ajan kuin ”kotona Damissa”.  Kesän lämpötila, sademäärät ja maan pinnanmuoto vähän vaihtelevat mutta tärkeintä on visioda. Mitenkään turhan vaatimattomista visioista ei ole kyse, kuten kuvasta näkyy. Pyöräjengillä on polkimet tukevasti pari senttiä maan pinnan yläpuolella.

Kuva

Yhtä tällaista ”aktivistien” joukkoa olin katsomassa Hämeentiellä, muistaakseni vuonna 2011. Kieltämättä se tehokkaasti sekoitti liikennettä hetken ajan. Ajoivat kesäillan jo pimetessä suurin osa ilman valoja Kurvista etelää kohti kahden kaistan leveydellä. Valottomalla fillarilla ajelu keskellä autotietä on vaarallista touhua, mutta aktivisti ei sitä ajattele, koska toimii jalomman asian puolesta. Voisi jopa sanoa, että vasemmisto ryhtyi väkivaltaiseksi; estämällä muiden normaalin liikkumisen omien utopioidensa edistämiseksi. Itse katselin pyörien ohilipuvaa laivastoa keskiolutkuppilan terassin aidan takaa – kuin olisi tuntemattomien valloittajien joukkiota seurannut. Kiitän Ukko Ylijumalaa ja muita metsänhenkiä, ettei kulkue minua suojaisen aidan takaa huomannut.

Kuningas Talvi nujertaa joka vuosi hipit takaisin koloihinsa. Olkoonkin, että sama sakki sitä on joka vuosi perumassa. Talvella lumi tekee fillaroinnista todellisen hard core -lajin, pakkanen vie herkkähipiäiset hippitytöt kukkasin koristeltuine pyöräkoreineen ja rastatukkaisine poikaystävineen sisätiloihin energiansäästölampun hitaasti syttyvän ja kelmeän valon luo,  raitiovaunuihin tai lentokoneella Aasiaan chillaamaan.

Talvella Helsinki on hetkisen varsin rauhallinen paikka.  Käpylän ja Kumpulan puutaloeliitti matkaa järjestötyöpaikoistaan kiltisti bussilla ja kolisevilla raitiovaunuilla takaisin subventoituihin kaupungin vuokrataloihin nauttimaan edullisesta vuokrasta ja suunnittelemaan mistä ensi kesänä valitetaan ja ennen kaikkea mitä rakennussuunnitelmaa päästäisiin vastustamaan. Jalkakäytävillä voi taas kävellä turvallisemmin pelkäämättä jäävänsä ”fillariaktivistin” , umpijurrisen teinin tai trikookiitäjän yliajamaksi. Kohtalo, jonka liian moni tuttu koira on valitettavasti kokenut.

Lumen laskeutuessa kaupunkipyöristä osa ongittaneen hipeille niin rakkaasta ja heikossa hapessa olevasta Itämerestä tai rapistuvien siltojen alta. Osa niistä saa kenties uuden elämän etelämpänä Euroopassa, kiitos monikulttuurikeskusten ja vapaiden liikkuvuuksien. Hajotetut ja hajonneet mankelit korjataan lähes varmasti veronmaksajien piikkiin. Vitsikästä onkin, että fillaristit, jotka ihmeen usein suitsuttavat suvaitsevaisuuden imelää henkistä savuverhoaan muiden naamalle, joutuvat ehkäpä itse eniten kärsimään pyörävarkauksista. Sitä saa mitä tilaa – kierrätys kunniaan.

Kuva

Aktivistien talviset ongelmat ovat käsittämättömän suuria. Niistä ei pääse yli eikä ympäri vaan paikalle on soitettava sankka pelastajien joukko.

————————————————————————–

Trikookiitäjä

Kevään heittäessä talven niskalenkillä muistojen osastolle alkavat muuttavien lajien laumat saapua myös Suomeen. Yksi näistä lajeista on trikookiitäjä (Spandexia rapidae).

Kuva

Koko ja ulkonäkö

Lajin tuntomerkkihin kuuluvat kireät trikoot, jotka pullottavat haaroista. Perustuntomerkkeihin on luettava myös taisteluhanskat, virtaviivainen kypärä sekä erityisen värikkäät ajopaidat. Uroksia näkyy enemmän kuin naaraita. Kooltaan kiitäjä on usein hoikka ja melko lihaksikas. Naaraista on hyvin vähän havaintoja.

Elinympäristö ja elintavat

Laji pesii runsaslukuisimpana Etelä-Suomessa mutta onpa rohkeimpia yksilöitä tavattu aina pohjoista Suomea myöten.

Trikookiitäjän tunnistaa yleensä keskivertoa arvokkaammasta kulkupelistä, jonka hinta voi nousta tuhansiin euroihin. On esitetty teorioita, joiden mukaan kulkupelin arvo korreloi ajonopeuden ja ennakoivan ajotavan kanssa niitä vähentäen.

Luonne

Erikoistapauksen suhteessa muihin muuttaviin lajeihin trikookiitäjästä tekee sen erikoinen luonne. Tiellä tavattaessa ja suorituksen keskeytyessä kiitäjä on usein vihainen, joskus jopa aggressiivisuuteen asti. Tämä ei koske kuitenkaan jokaista lajin yksilöä. Usein aggressiivisuus ilmenee suusanallisena palautteena lajityypille kilpahenkisen suorituksen katketessa muiden tielläliikkujien läsnäoloon. Jotkut lajin edustajat käyttävät värikkäitä ajolaseja, joiden epäillään helpottavan metsästystä saaliin suojavärien tehon laskiessa lasien läpi katsottaessa.

Talvehtiminen

Trikookiitäjä ei talvehdi Suomessa. On kuitenkin raportoitu tapauksia, joissa yksittäiset lajin edustajat ovat metsästäneet talviasuihin pukeutuneena muita tielläliikkujia. Talvisin lajin aikuiset yksilöt ovat toistuvasti ajaneet jalkakäytävillä etenkin pääkaupunkiseudulla, usein huomattavan suurin ajonopeuksin. Erikoisvarusteena on raportuitu akkukäyttöisiä LED-ajovaloja, joiden kiilat pyyhkivät maastoa talven pimeydessä saalista etsien. Talvella metsästyksen keskeytyessä lajin urokset saattavat olla vaarallisia ympäristölle.

Lajin tulevaisuus

On ennustettu, että kiitäjien määrä Euroopassa on pienoisessa nousussa tällä vuosikymmenellä.

Helsingin Totuus ja fillari-Teppo

Vihreiden pää-äänenkannattajana ajoittain toimiva Helsingin Sanomat ja lehden oman poliittisen ideologiansa julistamiseen jostain syystä saanut toimittaja-fillariaktiivi Teppo Moisio jatkavat taistoaan. Vuorossa on jo toinen osa tällä viikolla. Ensimmäinen osa julkaistiin eilen.

Vihreällä matematiikalla laskettuna maailma on taatusti erilainen ja suurilta osin karmea paikka täynnä vaaroja, joihin vain vihreillä on ratkaisu, jonka maksumies on suurin syntinen eli autolla ajeva ihminen.

Herkimpiä ihmisiä saattaa yllättää artikkeliin sanansa sanoneen Q-Park Oy:n markkinointipäällikkö Marek Darkowskin mielipide:  ”Asukaspaikka on nykyisellään liian halpa”. Marekilla ei ole tässä omaa pysäköintiluolaa maanalla millään tapaa. Vihreät auttavat Marekinkin paremmilla vuosiansioille.

Viherpuolueita äänestäneiden kannattaakin olla tyytyväisiä: sitä saa mitä tilaa.

Huumoripalana fillariporukan yksi suurimmista kriiseistä eli Runeberginkadun ylitse- ja ympäripääsemätön lumikasa. En todella tiedä miten herrasväki mankeleineen tämän esteen pääsi kiertämään.  Ehkä kaupungin aura-auto tuli hälytysajona paikalle ja poisti esteen. Ottakaa ne vihreät lasit silmiltä hetkeksi ja laskeutuu tänne tavallisten ihmisten joukkoon.

runa120107-1024x683