Archive for the ‘liikenneturvallisuus’ Tag

Verotuksen edelläkävijä

Ilahduin huomatessani olleeni jo alkuvuodesta visionääri ja oikeudenmukaisuuden katukiitäjä neljällä pyörällä. Maaliskuussa ideoin polkupyörille veroa, katsastusta ja muita autoista tuttuja maksuja. (Polkupyörävero, 24.3.2013)

Nyt samantapaisen ajatuksen on esittänyt ilmoille Autoliiton Helsingin osasto. Tietenkin tällainen ehdotus aiheuttaa raivoa, ellei suoranaista vihaa, niissä vihervasemmistolaisissa, jotka eivät ole tottuneet maksamaan siitä mitä käyttävät. Kyseessä on kai paljolti sama porukka, joille sähkö tulla tupsahtaa pistorasiasta ja vesi hanasta. Rahakin tulee seinästä.

Sama maksuhaluton joukko tietenkin itse hokee koko ajan tuttua käyttäjä maksaa”-periaatetta.

No, esimerkiksi minä en halua maksaa euroakaan pyöräteistä. En niiden rakentamisesta enkä ylläpidosta. Töölöön on nähtävästi vedetty jotain pyöräkaistoja parkkipaikkojen kustannuksella tänä kesänä. Käykää katsomassa Nuurdensöldinkatua, niin huomaatte. En ole kenenkään nähnyt niissä vielä fillaroivan.  Entä mitä näille punaisille viherkaistoille tapahtuu talvella, kun Suomi on puoli vuotta pyöräilykelvottomassa kunnossa? Sama tilanne Manskulla Stokkan ja Vanhan kohdalla.

Missä käytössä nämä kaistat ovat, kun lunta on maassa ja fillarit laiduntavat talvet lämmitetyissä varastoissa, joita on kalliilla rakennettava uusiin rakennuksiin. Hyvä esimerkki tästä järjettömän kalliista idealismista löytyy Teollisuuskadulta eräästä uudesta kerrostalosta. Kannattaa sitäkin käydä katsomassa. On suurta lasi-ikkunaa ja korkeaa tilaa, jonka takana säilyttää sitä viidenkympin ruosteista mankelia lämpimässä. Käyttäjä ei maksa sitäkään. Jokainen asunnon siitä yhtiöstä ostava osallistuu kustannuksiin, halusi tai ei.

Ehkä oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan lopulta käy viheriäisille. Siinä kun joutuisi itse kustantamaan omaa elämäänsä.

Pakollinen liikennevakuutus ja katsastus polkupyörille heti 1.1.2015 alkaen. Ajovalopakko heti ensi kuun alusta.

Ja maailma pelastuu!

Nopeammin se pelastuu, kun julkinen liikenne etuoikeuksineen vähennetään olemattomiin ja 24h-eliittikaistat poistetaan: ihmiset pääsevät liikkumaan edullisesti omilla aikatauluillaan ja itse valitsemillaan välineillä ilman pelkoa ihmisvihaa lietsovan aatteen keksimistä rangaistuksista tai maksuista.

Jyrkkä EI julkisen liikenteen  ja polkupyöräilyn pakkotukemiselle.

Mainokset

Kevyt sanktiointi eli kuinka Merja rankaisee

Merja, minulle kävi tänään vahinko. Ajoin nimittäin suojatien yli pysähtymättä siinä edessä, vaikka oikealla kaistalla oli auto pysähtyneenä juuri klassiseen tapaan suojatien eteen. Tiedän, että haluat rankaista minua, sillä sinä kerrot siitä tv:ssä ja uutisissa.

Kenellekään ei tapahtunut mitään vahinkoja, jos mukaan ei lasketa sitä, että oikeamielisyys karisi maailmasta pieneltä osin.

Tiedän, että tein väärin, koska en noudattanut sääntöä, jota itsekin pidän varsin järkevänä. Keskittymiseni herpaantui sekunniksi tai pariksi. Sinussa ja minussa on, Merja, muutamia eroja. Ilmeisimpiä niistä ei varmaan tarvitse luetella mutta pari eroa voidaan mainita:

– sinä pyrit täydelliseen maailmaan. Täydellisessä maailmassa ei tapahdu vahinkoja eivätkä ihmiset tee virheitä tai jos tekevät, niistä seuraa rangaistus. Sinä olet vasemmistolainen mutta eipä juuri muut täydellisyyttä tavoittelekaan.

-minä en pyri täydelliseen maailmaan, koska sellaista ei ole eikä tule. Tosielämässä vahinkoja tapahtuu. Ne voivat joskus olla hyvinkin ikäviä ja aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, mutta niiden kanssa meidän on vain elettävä. Jos ihan rehellinen olen, en tiedä miksi vahingosta pitäisi rangaista oikeastaan koskaan.

-sinä et aja autolla. Sinä istut taksin tai ministeriauton takapenkillä. Et ole ehkä koskaan ajanutkaan autolla, joten et oikeastaan tiedä millaista se on. Kuulin jostain, ettei sinulla ole ajokorttia. Tieto voi olla väärä.

-minä ajan paljon autolla. Se on pääasiallinen kulkuvälineeni ja sitä se on ollut oikeastaan koko aikuisiän. Kuljetan sillä itseäni, tavaroita, lemmikkieläimiä, ystäviä, sukulaisia ja kerran otin liftarinkin kyytiin. Kuljen autolla kesät ja talvet, yöt, päivät, lumessa, sateessa, jäisellä tiellä ja mökkiteillä, säässä kuin säässä. Teen  vuorokauden aikana useita erilaisia ”ajosuoritteita”, joskus ex tempore, joskus suunnitellusti ja joskus muuten vaan.  Puhumme tuhansista ajotunneista ja riittävästä määrästä ajokilometrejä Suomessa sekä ulkomailla. Ja tiedätkö mitä, Merja: vahinkoja tapahtuu. Kukaan ei ole koko ajan parhaimmillaan, en minä etkä sinä. Me ihmiset teemme virheitä, halusimme tai emme.

Tästä maasta on muokattu vuosikymmeniä sellaista kuin sinä ja kaverisi, sekä teitä ennen täällä sählänneet ihmiset ovat halunneet. Minulta ei ole kysytty mitään. Minulla ei ole vaikutusvaltaa niin kuin sinulla. Ja vaikka olisi, en keksisi sinulle uusia rangaistuksia ja maksuja.

Yleisesti ottaen ajotyylini on kuin vanhalla nunnalla. Kai nunnallekin voi vahinko sattua?

Tänään matkaamme siitä mihin eilen jäimme, eli Paciuksenkadulta, Eläintarhan Nesteelle. Läpi ”ruuhkaisen” Tukholmankadun.

Toukokuussa tollot tiellä, kesäkuussa jo oltavat kovin kusiset

Kevät on jo ehtinyt varsin pitkälle. Jotkut huomannevat sen luonnon heräämisestä ja alkavan vehreyden ensimmäisistä merkeistä. Itselleni paras merkki on jo vuodesta toiseen ollut polkupyörillä Helsingissä hölmöilevät ihmiset. On vaikea päästä pyöräilijän pään sisälle, joten minulle on jäänyt täydellisiksi arvoituksiksi parikin asiaa, joita tässä yritän pohdiskella.

silta1

1. Jalkakäytävillä ajo.

On vaikea käsittää, kuinka päivästä toiseen aikuiset ihmiset, jotka varmasti pitävät itseään hyvinkin järkevinä olentoina, ajelevat jalkakäytävillä ja aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita kanssakulkijoille. Tilannenopeus liene pyöräilijöille tuntematon käsite. Tätä voi seurata helposti vaikka Hakaniementorin ympäristössä. Oikeastaan harmittaa, ettei ole hyvää videokameraa, sillä fillarihölmöilystä saisi mahtavaa tallennetta liikkumalla ympäri Helsinkiä.

Oletettavasti jokainen aikuinen suomalainen tietää, ettei jalkakäytävillä saa ajaa pyörällä. Samoin kuin autollakaan ei saa jalkakäytävällä, eikä moottoripyörällä, eikä pääsääntöisesti skootterillakaan, tai mopolla, vaikka kahta jälkimmäistäkin valitettavasti näkee Helsingissä aivan liian usein myös siellä, missä sitä ei erikseen ole sallittu.

Ratkaisut:  valistus ja asioiden selkeyttäminen. Asiasta on järjestettävä tiedotuskampanja ja jalkakäytävien liikennemerkkeihin on selkeästi laitettava kyltti ”Ei polkupyörille” samaan tapaan kuin niissä nykyään usein lukee ”sallittu mopoille”.

Mopoista, ja itse Pääperkeleestä eli mopoautosta mainittakoon, että moposta on tehtävä liikenneasetuksissa sellaisia välineitä, ettei niillä saa ajaa missään tilanteissa jalkakäytävillä eikä pyöräteillä vaan ainoastaa muun moottoriliikenteen mukana. Eihän tämä sen vaikeampaa ole, kuulkaapas tytöt ja pojat. Mopojen nopeudet on nostettava sellaisiksi, että ne kulkevat 60km/h, minkä ne jo rakeenteellisesti nykytekniikalla kestävätkin. Silloin niillä pärjää siinä käytössä mihin ne on tarkoitettu, eli pääasiassa taajamassa liikkumiseen. Pelleily kuristimilla ja muilla tehonrajoituksilla on lopetettava. Mopoautot on kiellettävä vaarallisina leluina. Vaikken kannata juuri mitään kieltoja, on tässä asiassa minunkin tehtävä poikkeus.

2. Tappajan asenne.

Filosofisesti ajatellen on pyöräilijöillä, joilla tässä yhteydessä tarkoitan helsinkiläisiä pyöräilijöitä, nähtävästi jonkinlainen oikeassa olemisen ja hyväntekijän suojaviitta päällään, joka vaikuttaisi poistavan kaiken vastuun omasta ja muiden liikenteessä olijoiden turvallisuudesta. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että Oikeamieliset usein ovat fanaattisia pyöräilijöitä. Tilannenopeudet, jälleen kerran, aivan käsittämättömiä, päivästä toiseen. Tähän ei ole muuta syytä nähtävissä kuin välinpitämättömyys itsestä ja muista.

Ratkaisut: pyöräkypäräkielto. Kyllä, aivan oikein. Taas joudutaan ottamaan käyttöön Oikeamielisten omat aseet, eli kiellot ja verotus. Myös muiden suojavarusteiden käyttö on kiellettävä. Psykologisesti ajatellen suojavarusteet antavat pyöräilijälle liioitellun turvallisuudentunteen, joka ulosmitataan kaistapäisenä käytöksenä. Samaa voisi ajatella tapahtuneen aikoinaan ensimmäisten haarniskojen ilmaantuessa taistelukentille, jolloin sotilas teki tekoja, jotka muuten jäivät takuuvarmasti tekemättä. Tutummat vastaavat tapaukset liittynevät jääkiekkoon, joka olisi ilman suojavarusteita ratkaisevasti erilainen peli.

Verotuksella tarkoitan polkupyörien saattamista rekisteriin, katsastusta ja pakollista liikennevakuutusta, jolla korvataan syyttömän osapuolen kulut ja vahingot.

2013-05-10_07-41-06_586

Kuvissa matkustan niin sanotussa aamuruuhkassa kohti Espoota, kellon ollessa noin varttia vaille kahdeksan aamulla.

Samalla kuvittelen mielessäni tietullin tuohon sillan alkupäähän ja näen jo kojelaudallani gps-paikantimen vastaanottimen muovisen lätkän laskuttamassa jokaisesta työajoa ajamastani metristä. Kuka elää, se näkee. Ellei sitä ennen kuole polkupyöräilijän yliajamana.

Liikkumismaksut tulevat – Suomen kansalaiset satelliittivalvontaan

Suomen Tulevaisuustoimiston uutisia:

Liikkumismaksujen pohdinta on täydessä vauhdissa Suomessa. Kansalaisiin tarvitaan palikka – mutta onko se isoveljen aisapoika vai portti auvoiseen älyliikkumiseen?

Suomalaisen kannattaa varautua jo ajatustasolla jatkuvaan ja näkymättömään seurantaan. Tulevaisuuden valvontamaksuissa tarvitaan todennäköisesti taivaan silmiä.

– Uudet järjestelmät perustuvat yhä enemmän satelliittipaikannukseen, ja ajoneuvolaitteisiin on tulossa tiemaksujen lisäksi myös muita palveluita, nimettömänä pysyttelevä liikenneneuvos liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo.

EU:n yhteentoimivassa valvontamaksujärjestelmässä valvontalaitteen teknologioita ovat satelliittipaikannus ja lyhytaaltokommunikaatio (DSRC). Valvontamaksujen eurooppalaiset keräysjärjestelmät ovat tilanteessa, jossa vanhoja järjestelmiä päivitetään EU-yhteentoimiviksi.

Halpa härpäke
kertoo sijainnin

Liikkumisen tulevaa hinnoittelua, eli käytännössä erilaisia vaihtoehtoja veroluonteisiksi maksuiksi, selvittää liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä, jonka jäsen virkamies on.

Hän hahmottaa, miltä tulevaisuus luultavasti näyttää. Kansalaisiin tulee jonkinlainen härpäke, ja tällä hetkellä yleisesti käytössä on niin sanottu OPU eli on-person-unit.

Opu lähettää paikannustietoa ja alkaa olla kooltaan navigaattorin luokkaa tai pienempikin. Kehitys on nopeaa. Laite sinänsä voisi olla jopa näkymättömissä, asennettuna tai laitettuna johonkin kohtaan ihmiskehoa.

Opu-laite voisi myös olla korkeintaan euron kolikon kokoinen ja ulkopinnaltaan muovinen boksi, jonka sijainti olisi ihmisen kehossa.

Keskeistä on, että tietokone tai vastaava antaa infoa kansalaisille liikkumismaksusta, kuten mitä maksaa ja niin edelleen. Oletettavasti tähän tulee myös palveluita, jotka antavat tietoa suoritettavasta matkasta, kuten paljonko maksaa lähteä nyt tai myöhemmin.

– Meillä on selvitettävänä myös vaihtoehto, että tähän järjestelmään sisältyisi muitakin palveluita, joten varsinaisesta opusta tullee halpa, jollei peräti ilmainen, esimerkiksi jonkinlainen pantti, liikenneneuvos valottaa.

Muut palvelut liittyisivät niin sanottuun älyliikenteeseen ja voivat tarkoittaa vaikkapa liikenne- ja kelitiedostusta. Viime kädessä visioissa on kattava valvonta, jonka ylläpito vaatii yhä enemmän ihmisiä.

Virkamies ei usko valvontamaksujen edellyttävän kadunvarsiteknologiaa, eli järjestelmä olisi vain ihmisen sisällä.

Pitkä huoli
yksityisyydestä

Miksi sitten satelliittiseuranta? Koska kulunvalvontamaksuihin pohditaan vakavasti kilometripohjaista hinnoittelua kävelemis- ja juoksemisveron sijaan. Ehkä jopa hengitysveron sijaan tai ainakin sen rinnalla.

Kansalaisen yksityisyys on ollut jo vuosia huolena, kun pääkaupunkiseudun valvontamaksuja alettiin pohtia. Valvontamaksut voivat edelleen olla osa tulevaisuuden järjestelmää, koska OPU-valvonta antaa mahdollisuuden vaihdella hintaa ajan ja paikan mukaan.

Työryhmän ja myös OPU-sensoreita tuottavan yhtiön hallituksen puheenjohtaja  on sanonut ”kun puhutaan valvontamaksuista, mieleen nousee helposti huoli oman yksityisyyden suojasta ja paikantamisesta. Tämän huolen otamme vakavasti”.

Virkamies ministeriöstä vakuuttaa, että ”tietosuojakysymykset ovat ratkaistavissa tienkäyttäjiä tyydyttävällä tavalla”. Yksityisyyden suojaan ja tietosuojaan liittyvät kysymykset on pyritty alusta lähtien huomioimaan, minkä vuoksi selvitystyöhön on otettu mukaan tietosuojavaltuutettu.

Yksityiskohtia tavoista varmistaa tietosuoja on kuitenkin vaikea antaa tässä vaiheessa. Työryhmän tiedossa ei ole tietosuojaan liittyviä ongelmia muissa maissa.

——————————————————————————–

Tarina kevään merkeistä

Kevät tulee, tutkimusryhmät kokoontuvat, teorioita syntyy – suunnitellaan maksuja. Katupöly toimii mainiona keppihevosena kohti uutta maksua itsenäisesti liikkuville ihmisille. Eivät autoilijat kippaa tuhansia tonneja hiekkaa ja pieniä kiviä tuonne kaduille. Autolla ajavat eivät tarvitse sitä hiekoitushiekkaa. Se on siellä ihan muusta syystä. Ei siellä oikeasti mitään hiekkapölyä ole vaan nastarenkaat nostattavat tien pinnasta kaikkea karmeaa tavaraa viattomien luontokappaleiden keuhkoihin kiskottavaksi. Tämä on tutkittu juttu, se luki lehdessä.

Ottamatta varsinaisesti kantaa siihen kummat ovat paremmat talvirenkaat, nastat vai kitkat, täytyy todeta, että ratkaisut Helsingin kaupungilla ja sen vihreillä päättäjillä ovat aina samat: pannaan ne maksamaan. Parempi ratkaisu olisi kokeiluluontoinen nastarengaskielto koko maahan alkaen 2017 syksyllä ja asiallinen teidän kunnossapito kesät talvet. Ei kaiken tarvitse aina olla niin lopullista muutenkaan, eivät nämä asiat niin vaikeita ole. Lainaan Lexaa ja itseänikin: kyse on vain poliittisesta priorisoinnista.

Jos maksamalla maailma pelastuisi, niin kaipa tässä jo paratiisissa saisi tallustella sulassa sovussa luonnonvoimien ja ihmisten kanssa. Kaverini Karhu keittäisi meille pannukahvit kosken rannassa ja onkisimme yhdessä harjuksia, jotka grillaisimme ja söisimme nuotion äärellä. Suolaa ja voita laittaisin siihen pinnalle, tuore kalansaalis oikein vaatii sitä. Karhu muistaisi varoituksen: ”suola ja rasva ovat sinulle, Tikka, vaaraksi. Sinulla on sitä kolesteronia niin paljon”. Karhu on enemmän kansanmies ja hienot kaupunkilaisten termit menevät välillä miten sattuu.

Nauraisimme yhdessä ja nauttisimme joen antimista kera parin rantakiven kolossa viilentyneen oluttölkin, joiden avautuminen olisi kuitenkin se paras ellei ainoa viikon luontoääni hyttysparvia lukuunottamatta. ”Joka tölkin äänen kuulee, kokee  hienon ensipuraisun”, veistelisi Karhu muistellen lapsuutemme sankaria Vaeltavaa Aavetta. Soittaisimme Lexankin mukaan, vaikka ei se jaksaisi kuitenkaan fillaroida Helsingistä asti. Vai oliko se sittenkin niin, että nuotiotakaan ei enää saa polttaa ja siitä keskioluestakin tuli niin kallista, ettei sitä viitsi enää ostaa.

”Entä minne nämä loputtomat vanhat ja uudet veroluonteiset maksut menevät?”, kysyisin minä Karhulta. Karhu empisi vastausta. Ei taida otso tietää. Hän laskisi oluttölkin kivelle sitä varovasti asetellen ja sen kaatumista peläten,  laittaisi sitten tekstarin Lexalle mutta hänkään tuskin tietäisi, vaikka on käynyt kouluja ja työskentelee merkittävän järjestön jonkinlaisena pääjehuna…

Itsehän olen ajanut ongelmitta ympäri Suomea sekä kitkoilla että nastoilla kaikissa talvikeleissä useina talvina. Muutamat viime talvet olen ajanut pelkästään kitkarenkailla.  Minkäänlaisia turvallisuuteen tai ajettavuuteen vaikuttavia  merkittäviä eroja en ole havainnut. Suurimmat erot mielestäni ovat siinä, että kitkat ovat maantienopeuksissa pehmeämmän tuntuiset, mikä tekee ajamisesta hieman huteraa. Kaupungissa ne ovat erittäin miellyttävät ja hiljaiset.

Nämä tuntemukset perustuvat täydellisen luotettaviin persdyno-mittauksiin, joita on tehty valvotuissa olosuhteissa ympäri valtakuntaa.  En keksi syytä rouhia tien pintaa metallitapeilla kuukaudesta toiseen näillä taajamanopeuksilla. Jos minä niillä pysyn hengissä niin pysyvätkin muutkin. Olen varma siitä. Taidoiltani olen Kankkusen Juhan ja Suomen surkeimman kuskin välimaastossa, niinkuin ovat kaikki muutkin. Ajoaikakin kitkarenkailla on oikeastaan syyskuusta vappuun ilman sen kummempaa tuskailua renkaiden vaihtoajasta. Ympärivuotisesti en niillä kuitenkaan itse ajaisi.  Nastat mokomat meluavat ja kuulostavat epämiellyttäviltä, mihin auttaa, jos laittaa autoksi jomman kumman suuren johtavan saksalaisvalmistajan premium-luokan kulkupelin. Jo vain loppuu rengasmelu.

Helsingin kaupungin tilaamiin tutkimuksiin en yksinkertaisesti enää luota. Hesarin artikkelissa mainitaan nimeltä tunnettu radiopsykologi Pekka Sauri, mikä kertoo aivan tarpeeksi siitä, millaisesta maksusta ja teoriasta tässä on kyse. Katujen ja teiden talvikunnossapito vaikuttaisi huonontuneet viime vuosina jatkuvasti, mikä on käsittääkseni Saurin itsensä vastuualuetta.

Sitäkin olen miettinyt, onko hiekoitushiekkaa todella kylvettävä lukemattomia kuorma-autolasteja kaduille ja pihoille joka talvi. Liukkaus on ikävä asia, mutta niin on liioittelu hiekoituksenkin kanssa. Entä onko tutkittu tai edes ajateltu, mitä tonnien painoiset bussit tekevät kaduille nykyisellä bussiliikennemäärällä. Tuskinpa on.

Kuvassa yksi lajinsa edustaja suoraan jostain yhdeksänkymmentäluvulta (vanhat rekisterikilvet poistuvat 2001 alkaen). Hienon sinisen savun saattelemana lähti tämä maailmanpelastusväline liikennevaloista, joku taisi olla jopa kyydissäkin tällä kertaa . Taustalla sattumalta Hanasaaren kivihiilivoimalaitos, mutta ei nyt mietitä sitä, koska se on Hyvää Energiaa, keskellä kaupunkia, se ei pilaa ilmaa. Sitä paitsi ne mustat vuoret siinä rannalla ovat ihan näyttäviä. Voi kuvitella ajavansa ulkomailla.

2013-04-04_09-24-43_46

Suomessa on huonot tiet. Nastarenkaat jyrsivät tietä ja se näkyy ja tuntuu, vaikkei se ainoa syy ole tietenkään. Tiet ovat todella karkeita. Parhaiten sen huomaa ajamalla Ruotsin läpi ja ihmettelemällä miten hyväkuntoisia tiet siellä ovat.

Lisäksi suomalaiset autotkin ovat mitä ovat.  Kuvassa on yksi sellainen, melko tyypillinen suomi-auto. Uutena raskaasti verotettu, sittemmin kalliisti käytetty ja huollettu. Valtion kauneimpia lypsylehmiä ikäluokassa 20 ja vähän päällekin. Laatulihaa, sillä eurooppalaiset ikätoverinsa paalattiin jo toistakymmentä vuotta sitten. Tiedättehän Herra 47:n sanonnan ettei liian ronkeli kannata olla. ”Ikähaarukkani on laaja, 20-30….. -40-50.” Puhe taisi olla muusta kuin autoista nyt kun tarkemmin muistelen.

Samoin myös tuttu näky, urat, ovat mukana kuvassa.

2013-04-04_09-30-52_179

Vielä on matkaa täydelliseen maailmaan. Varsinkin niillä, jotka sinne tahtovat niin kovasti, että muut on pakotettava mukaan.

————————————————————-

Liikenneturvallisuus

Nokkelimmat metsäneläimetkin huomaavat, että rahastuksestahan näissä itsensä Suurperkuleen keksimissä rosvoautomaateissa on kyse.

Nyt on kuitenkin käynyt niin ikävästi, että Sammon teho on laskenut.

Ja minä kun luulin että kyse oli liikenneturvallisuudesta.

Sammon taonta 1893 tolppakamerat20710MT_au