Archive for the ‘vasemmistoliitto’ Tag

T-paidalla tappeluun

Sattuipa nettiä selatessa löytymään hauska puskuritarra suoraan Amerikan ihmemaasta.

Epäilen vain, että autoni muotoiltaisiin yön hämärässä uuteen uskoon alle viikossa, jos kiinnittäisin tämän tarran takapuskuriin.

view

Tämä t-paita päällä puistoon ja suvaitsevaiset käynevät päälle alle kolmessa minuutissa.

greenisred

En lähde kokeilemaan onneani. Vasemmistolaiset saattaisivat kokea nuo aggressiona, sillä heidän sumeassa logiikassaan kai jokainen eri mieltä oleva on heitä vastaan. Olen itse vanha nonaggressioperiaatteen kannattaja monilta osin. Jopa niin vanha, että vasta pitkälle aikuisiällä kuulin koko käsitteestä ensimmäisen kerran, vaikka sen perusperiaatteet tuntuivat oikeilta jo lapsuudesta saakka.

Vaikken vaatteillani julista mitään aatetta, olen kerran saanut palautetta eräästä  ostamastani t-paidasta. Paidassa luki erään eurooppalaisen valtion nimi. Tämän valtion naapurimaan pari kansalaista eivät asiasta pitäneet ollenkaan. He eivät olleet suvaitsevaisia. Tapauksessa selvittiin suullisella palautteella puolin ja toisin. Pienikin siinä tilanteessa ylimääräinen ”avautuminen” olisi todennäköisesti johtanut full contact -tyyppiseen kulttuurivaihtoon.

Omasta puolestani jokainen saa pitää päällään mitä tahansa julistuksia tai olla niitä pitämättä. Olen aidosti suvaitsevainen ihminen.

Autoilijaystävällisesti maksuja korottaen

Uutiset tietävät kertoa, että Helsinki haluaa eroon ”autoilijaystävällisen” kaupungin maineestaan. Tieto ei varmaankaan yllätä ketään Helsingissä autoilevaa ihmistä. Onkin erikoista, etteivät tietyn aatemaailman sisäistäneet poliitikot huomaa mitään ristiriitaa siinä, että tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat valmiita maksamaan kymmenkertaisia hintoja liikkumisestaan suhteessa julkiseen liikenteeseen ja sen koko ajan (jostain syystä)  halpeneviin kuukausimaksuihin. Viidenkymmenen euron seutulippu on suoraa pään aukomista meille maksupuolella oleville.  Loputtomiin ei kuitenkaan kannata näiden elitistien  korotella autoilevien maksuja.  Lypsylehmää jatkuvasti pieksämällä saattaa lehmä heittää henkensä tai lähteä paremmille laitumille naapurikuntien puolelle.

Luulisi nykyisen autoilun hintatason ja ihmisten autoilun jos minkä viestivän kuntapäättäjille ihmisten  halusta liikkua valitsemallaan tavalla – ja halusta tehdä itse valintansa ilman kovaäänisten mutta vähällä kannatuksella olevien poliitikkojen utopioita. Nämä autoilevat  ihmiset ovat valinneet auton liikkumisvälineekseen, koska se on heille paras tapa liikkua.  Yksinkertaista, eikö.

Ennustan, että lippu-uudistuksen maksattamiseksi otetaan lähikuukausina esille vanhat kunnon ruuhkamaksuhöpinät. Puhuisivat edes rehellisesti työssäkäyntimaksusta tällä kertaa. Taas voidaan yhtä hyvin kysyä, miksei julkisen liikenteen lipunhintoja nosteta tutulle ”käyttäjä maksaa”-tasolle. Parisataa euroa siitä, että saa ajella kuukauden muiden piikkiin miten mielii ei pitäisi olla liikaa. Kuten olemme kuulleet: jos jotain haluaa on siitä oltava valmis maksamaan ja tällaiset asiat kannattaisi huomioida asuinpaikkaa valitessa.

Kun auto ei liiku vaan on paikallaan ja moottori käy, on kulutus per sata kilometriä ääretön. Siinä on paras tuotto valtion kassaan. En ole viitsinyt laittaa uusimpia start/stop-tekniikalla varustettuja vitkutmia vielä. Sikäli kuin viherkylliäiset niitä ruuhkamaksujaan itkevät, voin paljastaa, että sellainen on jo olemassa. Hitaasti jonossa ajaen ja jatkuvasti pysähdellen polttoainetta kuluu suhteessa huomattavasti enemmän per kilometri kuin Kainuun korvessa tutun taksimiehen kyydissä veronmaksajien piikkiin tasaista matkavauhtia matkaa tehdessä.

2013-03-26_07-55-47_606

Antaa moottorin kuitenkin käydä. Se on hetkittäin kaunista kuunneltavaa ja tuo autoon mukavasti luonnetta. Edustusluokassa tietenkin jokin ”suora-kutonen”bensana ei niin paljoa enää tärise ja jos äänieristys on hoidettu mallikkaasti ei käyntiääntä juuri kuule ohjaamon puolelle. Diesel-moottorin yhtenä huonona puolena voidaankin mainita varsin kova käyntiääni. Verotus niihin kuitenkin niin sanotusti kannustaa, joten toistaiseksi sellaisella ajan.

Nöyränä fillarimonumentin edessä myös pääsiäisenä.

2013-03-27_07-41-28_133

Mull´ on jano, Jutta

Suosikkiaiheeni alkoholi on taas otsikoissa. Minä pidän alkoholista ja erityisesti oluesta. Pääasiassa sen takia, että se maistuu hyvältä monine makuineen ja eri tyyppisine ilmentymisineen, siihen liittyy lukuisia mukavia muistoja, se on erittäin kansainvälinen, ellei suorastaan monikulttuurinen juoma. Lisäksi se on varsin halpaa etenkin maailmalla. Joskus takavuosina olut oli kohtuuhintaista täällä Suomessakin. Nyt puolen litran tölkki maksaa lähemmäs kolme euroa, mitä pidän kipurajana omalla kohdallani.

Vasemmistohallitus päätti, että janoni saa luvan nyt sammua. Tupakit ovat sammuneet jo toistakymmentä vuotta sitten. Kehysriihen tuloksena saatiinkin muun muassa korotus alkoholiveroon. Samoin moneen muuhunkin veroon, minkä ei pitäisi yllättää ketään. Nykyinen hallitus onkin ollut tehokas verojen korottaja, ja keksinyt pari uuttakin veroa siinä sivussa. Jutta ja kumppanit halunnevat ensisijaisesti vain rahasi ja toissijaisesti suojella sinua viinapirulta ja ties miltä vaaroilta. Itsehän et pärjää tässä kylmässä janoisten maailmassa, tarvitset vallanpitäjän avuksi.  Suojelun ja monen muun mutkan tuloksena Helsinki-Vantaan lentokentällä tuoppi maksaakin jo 8,70 euroa. Minulla on turvallinen olo siellä, sillä en varmasti osta tuohon hintaan lasillista olutta.

Kaipaisin Suomeen pubikulttuuria. Kauneimmillaan se mielestäni esiintyy Briteissä niin kutsutuilla sunday roasteilla, jolloin perheet lapsineen kokoontuvat kyläpubiin syömään ja viettämään aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa. Saattaapa lemmikkikoira loikoilla pöydän alla ja saada murusen ateriasta. Olen minä nähnyt koiralla oman pintinkin, mutta vain yhden kerran. Toiminta on täysin normaalia (uskokaa pois, sosiaalitädit ja -sedät), eikä aiheuta sen suurempia tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Lapset oppivat tavoille, olkoonkin, että britit ovat kovia juomaan myös aikuisena. Varsinaista sikailua olen silti nähnyt siellä erittäin vähän. Suomessahan sitä kyllä näkee tietyillä alueilla ihan päivittäin. Viikonloppuna ja ryyppäyspäivinä kuten vappuna onkin sitten suurin osa porukasta pelti kiinni, teinistä vaariin. Kansallisiin erikoisuuksiin kuuluva pikkujoulu, joka on ryyppypäivistä ehkä erikoisin, pitäisi sekin nostaa Suomi-brändissä korkeammalle.

Panimoliitto ei aivan turhaan ole huolissaan viinarallin kiihtymisestä. Ne yksilöt meistä, joilla on tarve päihtyä usein tai muuten väärinkäyttää alkoholia säästävät mukavan summan hakemalla lastin Tallinnasta. Joskus olen sieltä hakenut itsekin olutlaatikon tai kaksi, mutta en ole niin suuri A-oluen ystävä, että jaksaisin sitä laatikkokaupalla autooni lastata. Keskiolutta ei ainakaan viimeksi satamamarketissa silmiini osunut.

Jutan mielestä tuonti ei lisäänny. Voi se olla niinkin. Mikä sen sijaan on varmaa on se, ettei juominen vähene.  Sosialistien taisto viinaa vastaan ei huomioi kysyntää. Tarjonnasta ja hinnasta kyllä muistutetaan säännöllisestä. Suomalaiset juovat naapurin trokaamia viinoja kotisohvalla. Suurin osa näistä kalsarikännääjistä äänestänee Juttaa, joten sietää kiskoa ne vodkamäyräkoirat hymyssä suin. Ruotsalaistyylinen kotipoltto saadaan ehkä tätä vauhtia elpymään täälläkin. Pontikka on kovaa tavaraa, Jutta. Ota joskus Jyrkin kanssa  vähän napanderia ja mietiskelkää yhdessä näitä asioita.

Teen tähän liittyen aion tehdä yhden miehen kapinan. En aio tänä vuonna ostaa ensimmäistäkään alkoholiannosta muualta kuin anniskelupaikoista. Nostan Tallinnasta saunakaljat autonperälle, kerralla koko vuodeksi. Sanotaan sitä vaikka Alkoholikapinaksi. Muuten aion kipata baareissa ja pubeissa, joissa niissäkin koko ajan vähemmän. Kaupoista ja kioskeista en aio ostaa juomiani. Kesällä voi tehdä vähän tiukkaa mutta pitää sitten liitää terassille entistä useammin.

Jos olisin koodaaja , nakuttaisin vielä nettisivuston nimeltä eroaalkosta.com

Vihreitä miellyttävä kulkupeli on keksitty jo pariinkin otteeseen. Aiemmin kerroin kahvilla käyvästä autosta ja nyt vuorossa on polkukäyttöinen pubi.

Suomessa tälle löytyisi heti tusina kieltoja, katsastus, veroja sekä vakuutusmaksuja. Hauskanpitoveroa odotellessa, kippis!

Kuva

Demari voittaa aina

Suomi on merkillinen maa. Täällä ei nimittäin ole muita puolueita kuin demarit. On erilaisia demareita: vihreitä demareita, sinisiä demareita, punaisia demareita, jeesusdemareita, perusdemareita, suomidemareita. On niitä varmaan joitakin muitakin.

Ai mistäkö demarin tunnistaa? No tästä: kiristetään verotusta.

Äänestämisen olen itse jo lopettanut. Ei ole syytä aloittaa uudestaan. Verotus hoituu kyllä tehokkaasti ilman meikäläisenkin ääntä. Muutapa tuo porukka ei juuri osaakaan.

Hymyillään taas vaalien aikaan!

Kuva

Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista

Kantani välittyy kuvista.

Kesällä jokin tiistai klo 7.46Kuva

”onks tää niinkujoku kävelykatuvai?”, nuorisokielellä sanoakseni.

 

 

Talvella jokin torstai klo 7.46Kuva”eix ketään voi pysäyttää vihreit ja vasemmistoliittolaisii niinku, ne tulee pilaan Stadin?”,jatkaa sama nuori.

 

GPS-paikannusta ja -laskutusta odotellessa Merja valloittaa hymyllään.Kuva

Palavat autot Vihreille ja kuppi kahvia, kiitos.

Olen ollut aistivinani, etteivät Vihreät ja heidän punaisemmat aatetoverinsa erityisemmin pidä autoilusta. Ei nyt mennä siihen kiusallisen tosiasiaan, että ilman autoja ja moottoreilla toimivaa liikennettä ei Vihreäkään pärjäisi edes Helsingissä, saati että saisi kaupasta tai mistään muustakaan mitään kommuuniinsa kannettavaksi. Kumipyörillä maailma toimii, vaikkei se siellä Vihermaassa tietenkään siltä näytä. Autoilussa Viheriöille kai kiteytyy yhteen jotain niinkin karmeaa kuin vapaus ja itsemääräämisoikeus sekä se kaikista pahin – Amerikan Yhdysvallat, USA, Jenkit – you name it, they hate it.

Ydinalueillaan Helsingin Kalliossakin Vaasankatu saatiin muutettua kävelykaduksi, jossa voi järjestää kesäisin ihmisten kiusaksi erilaisia fucked up pop up -henkisiä tempauksia, tai millä niitä kadunvaltauksia nyt onkaan tapana nimittää. Sotkua ja meteliä sekä pään aukomista niille, jotka eivät näytä kuuluvan joukkoon. Sitä on luvassa varmasti tulevinakin kesinä. En tiedä missä tämä juhlakansa talvehtii mutta talvisin Helsinki on aika rauhallinen paikka.  Kesä tekee tehtävänsä siinäkin: bongorummut, samettihousut ja palestiinalaishuivit kaivetaan esiin, heitetään tukka sekaisin ja rento neukkuarmeijan leipälaukku olalle –  ja sitten puistoon tai kaduille notkumaan.

Varsinainen syy Vihreiden lähes-kaiken-vastustamiselle on jäänyt hieman epäselväksi, mutta jotenkin se varmaan liittyy ilmastojen lämpenemisiin, lasten ja etenkin tulevien sukupolvien edistykselliseen suojeluun ynnä muihin vastaaviin asioihin. Toki pitää muistaa, että onhan se kriisin, kadunvaltauksen tai vähintään pienen miekkarin paikka, jos joku pystyy vielä nykyisellä verotuksella itse ostamaan itselleen tarpeellisen kulkuvälineen ja jättämään sen parkkiinkin melkein minne huvittaa. Joku saattaa jopa itse päättää aikataulunsa ja liikkumisensa! Ei sellainen käy päinsä.

Autot kuuluvat kaupunkiin kuin tofu vegaanin jääkaappiin. Se on osa sitä aitoa monimuotoisuutta, jota kaupungissa pitää sietää. Vasemmistolta tuttua sanontaa voi kohdistaan heihin itseensäkin: muuttakaa maalle jos ei kelpaa! Erämaassa ei ole tullut yhtään autoa vastaan, vaikka olen niitä muutaman viikon elämästä kiertänyt.

vaasa

Uuden Suomen lehtijutun mukaan kadun ”siistiytyminen” saattaisi aiheuttaa joissain yksilöissä tarpeen poltella autoja ja ryhtyä mellakoimaan. Kuulostaa virkistävän ranskalaiselta tavalta viettää juhlaa, mutta sitä kai tämä vihreä osa meistä ihmisistä tänne haluaakin. En keksi miten ”siistiytyminen” tuollaisen reaktion aiheuttaa, mutta enpä minä muutenkaan aina hoksaa vihreää logiikkaa.

Vaasankadulla on jo nyt erittäin leveät jalkakäytävät, joissa voi ”chillailla” ja kävellä turvallisesti. Ainoana uhkana itselleni Vaasankadulla ja yleensä koko kaupungissa ovat vuodesta toiseen olleet vähäjärkiset polkupyöräilijät, jotka Oikeaoppisuuden Oikeutuksella ja täydellisen typeryyden tuomalla itsevarmuudella on vapautettu nähtävästi kaikista käytöstavoista ja järjenkäytöstä liikenteessä. Miksi ihmeessä useat heistä ovat olleet todella ärtyneitä ja vihaisia, jos koheltamisesta, vaikkapa jalkakäytävällä, on antanut asiallista palautetta? Entä missä polkupyörävero viipyy? Vakuutukset, katsastukset? Käyttövoimavero?

Ehkä Vihreille ja Vasemmistoliitolle kelpaisi Reilun Kaupan kahvilla käyvä auto?

Onkohan Reilun kaupan hiilidioksiidi yhtä vaarallista kuin tavallinen hiilidioksiidi.

.Kuva

Sosiaalisihteerin särjistä ei ole juhlakaloiksi

Tuumailin jo vuosia sitten itsekseni, että niiden seuraava isku kohdistuu syömiseen. Ilmasto ja sen ilmiöt on aivan liian etäinen asia, ja etenkin nyt, kun ei oikein enää lämpenekään niin uusi syntipukki on keksittävä.

Syöminen koskettaa jokaista elävää ihmistä. Seuraavaksi tarvitaan sosiaalisihteeri neuvomaan miten asioiden pitää olla. Taloussanomiinkin näkyy uponneen oikea aatemaailma kuin kusi hankeen, sillä Riinahan on aito Vasemmistoliittolainen, 

eli sitä parempaa väkeä.

Politiikka tunkee uutisiin sitä vauhtia, että heikkopäistä hirvittää. 

Särkihän on sinänsä ihan ok, mutta ei lautaselle pakotettuna, eikä etenkään sosialistisihteerin toimesta.

Kuva