Archive for the ‘virkamies’ Tag

Huomenta, Suomi, hyvin pyyhkii

Demarien lääkkeet todella toimivat: 70 prosenttia suuryrityksistä aikoo siirtää tuotantoaan ulkomaille. Lisäksi on erityisen huvittavaa, että muutama ahtaaja punalippuineen saa kokonaisen valtion pysäytettyä, jos kahvit on menneet väärään kurkkuun ja kitalakikin palaa. Aitoa Suomi-meininkiä! Heilutellaan vaan niitä punalippuja, vaikka kaikki muut kuin kyöstit ja änkyrädemarit ovat jo aikoja sitten nähneet, että uusilla keinulautojen korkeussäädöksillä ei tätä potkukelkkaa enää suosta nosteta.

Sen kunniaksi pidän muutaman päivän tauon ja poistuin paikalta. Lähden käymään maassa, jossa kauppa käy ja hyvinvointi kukoistaa.

Onneksi tänne pääsee aina takaisin Valtion hellään huomaan ja monopolien, duopolien, sekä muiden kartellien tarjoamaan turvalliseen, mutta niin mauttomaan tunnelmaan virkamiehen suojelevan kämmenen alle.

Pitäkäähän punaliput korkealla! Ja varokaa vihaisia fillaristeja.

Vappumarssi

Mainokset

Hyvä signaali

Jyrki Käteisen johtama hallitus lähettää alamaisilleen hyvää signaalia. Täytyy todeta, että Helsingin Totuudellisten Sanomain välittämänä signaalissa on kyllä harvinaisen vähän kohinaa.

Vai mitä sanotte seuraavista:

hallitus aikoo palkata viisi uutta avustajaa nyt lähtevien vasemmistoliiton viiden avustajan tilalle. Hallituslähteistä vahvistetaan, että jokainen puolue saisi uuden avustajan, myös vihreät, kristillisdemokraatit ja Rkp, vaikka niille ei ole tulossa lisää tehtäviä

tai:

Arhinmäellä on nyt kolme avustajaa ja Kyllösellä kaksi. Heidän palkkakulunsa sivukuluineen ja lomakorvauksineen ovat vuodessa noin 420 000 euroa.

Siis viiden (5) ihmisen?  Nyt ymmärrän erityisten avustajien laulun hyvinvointivaltion tarpeellisuudesta aivan uudella tavalla. Ei edes kolme avustajaa auttanut Puavoa, kun piti ministerinä päissään matkustella pitkin Vennäänmaata.

Entäs:

Valtioneuvoston kanslian laskelman mukaan kahden ministerin, yhden valtiosihteerin ja viiden avustajat palkkakustannukset sivukuluineen ovat yhteensä noin 812 000 euroa vuodessa eli noin 68 000 euroa kuukaudessa.

Verokarhu lähettikin juuri ilmoituksensa minulle postitse. Tiedän mihin tarkoitukseen rahani menivät. Ja menevät.

Mutta ei tässä vielä kaikki:

Avustajien palkat vaihtelevat 4 500 eurosta 6 500 euroon kuussa. Korkeinta palkkaa saavilla on ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi yli 12 työvuotta.

 

Nuo ovat siis euroja. Eivät Italian liiroja.

Touhu on kiteytetty runollisesti jo aiemmin, tosin ei minun toimesta. Muistelkaamme hetki menneitä:

Hyvinvointivaltion suuri lupaus onkin hyvän elämän edellytysten mahdollistaminen kaikille – taustoihin katsomatta. Kun kommunistisissa valtioissa rakennettiin turvallisuutta epävirallisten, henkilökohtaisten verkostojen varaan, jäi niistä joku aina vaille. Sama ongelma koskee markkinaliberaaleja yhteiskuntia, joissa heikot julkiset rakenteet korvautuvat liian usein rikollisuudella.

 

Se mikä tuosta jää kertomatta on, että se mahdollisuus toteutuu vain jos saat duunia julkiselta puolelta puolueen avulla – taustoihin katsomatta.

Hyvää yötä, Suomi.

Julkistyöllisyys

 

Kun vastuuta ei ole

Helsinkihän on muiden Suomen kuntien tapaan erittäin virkamiesvetoinen paikka. Siinä sivussa sitten pienet ja isommat pyrkyrit taistelevat eduista ja asemasta käyttäen milloin mitäkin muodissa olevaa aatetta keppihevosena menestykseen. Ilmiöstä käytetään nimitystä kuntavaalit.  Täällä ”pääkaupunnissa” se johtava aate on ollut jo vuosia, aivan liian kauan, muuan vihertävä aate. Joku voisi tehdä selvityksen, mistä sen suosio tuli ja miten se upposi niin tehokkaasti ihmisiin,  jotka poikkeuksetta kärsivät siitä lompakossaan ja arjessaan vaikka useimmat eivät sitä itse valitettavasti edes ymmärrä.

No eipä silti, ryssimistä ja keplottelua, eli kansanomaisesti sanottuna perseilyä tapahtuu oikeastaan vain siksi, että yleinen mädätys tässä maassa on johtanut jo siihen, ettei oikeastaan millään ole enää paljoakaan väliä. Haalitaan niitä etuja itse kukin itsellemme ja oikeastaan se on aika viisastakin, jos sen oikein haluaa nähdä ja oivaltaa. siis se, että laittaa muut maksamaan ja keskittyy itse kiinnostavampiin asioihin.

Joskus se perseily sitten ilmenee sieltä virkamiesten pitkien lounaiden lomasta tällaisena sekoiluna. Laskuja kirjoitellaan miten sattuu, valvonta on sitä luokkaa, ettei valvontaa olekaan ja silti homma vaan skulaa. Ja touhu jatkuu vuosia. Siis vuosia. Ei viikkoja, ei kuukausia vaan vuosia. Ja tuo, kuten nyt vaikkapa Kevan Keittiöremppa (jolta en muuten tilaa keittiöremppaa) on vain pisara meressä. Tai hippi kesäisessä puistossa. Niitä riittää.

Käytännössä Helsingin kaupunki on maksanut tekemättömistä töistä. Poliisitutkinnan perusteella kyse on Niemisen mukaan sadoista miljoonista euroista.

Mitäänhän asialle ei enää voi. Voin vain ilmaista sen, etten hyväksy kuntaverojeni käyttöä tällaisenkaan sikailuun vaan vältän ja kierrän veroja aina kun voin. Kannan rahani mahdollisuuksien mukaan ulkomaille aina, kun se on järkevästi mahdollista.

Maksattakaa sotkunne jollain muulla. Minä en tähän enää osallistu kuin tekemällä muuttosuunnitelmia. Touhu Suomessa lähtee paranemaan vasta, kun ihmiset lakkaavat rahoittamasta tätä sikailua; ja se muutos lähtee ihan sieltä omista rahoista liikkeelle, vaikeaa se ei ole. Se ei välttämättä ole kovin paljon mutta viesti on sitäkin selkeämpi.

Helsingin kaupungin Rakennusvirastossa vuosilomia odottelee 476 hommailijaa, jotka toimintakertomuksen mukaan ovat ”lisääntymään päin”. No tässä pari ratkaisua, joilla saataisiin vähän säästöä meille maksupuolella oleville: lopettakaa se ilmastonmuutokseen varautuminen niiden tulvavallienne kanssa, lyhentäkää maksullista pysäköintiaikaa niin voitte panna niitä pysäköintikyöstejä oikeisiin töihin (ne ovat niitä joista joku haluaa maksaa palkkaa). Ja hei, ennen kaikkea: lopettakaa tarinointi.

Kuva

Kone alkaa hyytyä

On myönnettävä, että parin viime viikon uutisotsikot ovat aiheuttaneet minussa taisteluväsymystä ja alakuloa.

Pelkästään jo se, että Vihreät suunnittelevat helsinkiläisille satojen eurojen rangaistusmaksua vuositasolla auton omistamisesta, aiheuttaa suurta ahdistusta. Lukekaa vaikka paikallisen helsinkiläisen lahkon ylihörhön blogia, niin ymmärrätte.

Lisäksi en jaksa enää edes nauraa Esa Österpöllön tyyppisille tosielämän karikatyyreille, joita elätämme eri virastoissa tuhansittain ja taas tuhansittain vuodesta toiseen. Nykyään nuo tuon tyyppiset uutiset lähinnä masentavat, sillä ne henkivät, ettei mitään parannusta tilanteeseen ei ole tulossa.

Kannattaa tuosta Taloussanomien haastatteleman holhooja-Esan uutisesta huomata ainakin reippaan neuvostohenkinen toteamus:

Jos naapuri vaihtaa autosi renkaat ja annat kiitokseksi pullon tuontiviinaa, teet väärin, Österberg sanoo.

ja se hauska tieto, että todennäköisesti valtion laskuun on joku firma kuvannut suomalaisia Tallinnassa ostamassa viinaa. 16 vuorokauden ajan ovat kamerat käyneet. Suomalaisista ”yrityksistä” jotka elävät täysin verorahoista voisi joku aikaansaavampi kirjoittaa vaikka kirjan.

Meno on sanalla sanoen lohdutonta.

Keskityn nyt joksikin aikaa  ”nelivuotissuunnitelmani” hiomiseen.

Suosittelen jokaiselle Henri Heikkisen kirjaa Elämää hyvinvointivaltiossa

Kaikki tarvittava on sanottu siinä ja useissa suomalaisissa blogeissa. Ehkä jotain on sanottu tässä meikäläisenkin blogissa, mene ja tiedä.

Jos alkoholi ja masennus ovat sinulle tuttuja aiheita ja haluat niistä jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia, laita ihmeessä meiliä, voimme jutella nimettöminä reilussa ”toverihengessä”.

Toistaiseksi se on over ja out täältä kelopuun oksalta.

Käy koukkuun!

Ei helkkari, virkamiesryhmä testailee ovatko pelit ”liian koukuttavia”.

”Uusi pelejä valvova viranomaisryhmä aloittaa toimintansa tällä viikolla. ”

No mikään ei piristä niin kuin uusi virkamiesryhmä, se on ehkä parasta mitä verorahoilla saa. Miten tuohon ryhmään pääsee testaajaksi? Minulla on useammalta vuosikymmeneltä kokemusta erilaisista peleistä.

Menee jo niin överiksi, ettei pysty näin yöaikaan kommentoimaan mitään.

Toivottavasti testimetodeista kerrotaan jatkossa lisää. Varokaa nyt, virkakyöstit, ettette itse jää koukkuun peleihin. Tai ehkä oikeamielisyyden suojakilpi suojelee teitä pelikoneen pahalta silmältä.

 

Oikeudenmukaista ja älykästä

Kun kuulen sanan oikeudenmukaisuus, poistan… autostani seisontajarrun ja painan kaasua.

Jonkinsortin neuvos, ja niitä riittää, on kai vääntänyt nettiin ”sidosryhmiä” varten lukiotasoisen tilannekatsauksensa. Voisi hyvin kysyä mistä näitä neuvoksia tulee, tai paremminkin kuinka kalliiksi tämäkin neuvos(to)timo veronmaksajille käy.

Virkakyöstin parhaat palat on helppo kasata yhteen:

”Miksi selvitetään”

” Veropohja rapautumassa: polttoainetehokkuuden lisääntyminen, autoilun sähköistyminen, biopolttoaineet yms.”

”Maksuilla on tarkoitus kattaa vähintään infrastruktuurin  ylläpitoon, ruuhkautumiseen, ilmansaasteisiin ja meluhaittoihin
liittyviä kustannuksia.

Siis Suomessako? Pelkästään Pietarissa lienee enemmän autoja kuin koko Suomessa. Ja veroja kerätään jo nyt liikenteestä miljardeja, ja taas miljardeja.

Annetaan kyöstin kertoa lisää:

Motiivit ja pääkysymys”

”Taloudellisella ohjauksella halutaan vaikuttaa liikennesuoritteeseen eli tehostaa liikennejärjestelmää, vähentää ympäristöhaittoja ja parantaa turvallisuutta (ja taata valtion verotulot)

Olennaisen virkakyösti on näköjään laittanut kavereita varten sulkuihin. Ehkä tarkoitus oli poistaa se ennen julkaisua. Huvittava yksityiskohta kuitenkin!

Kyseessä ei ole mikään ihan tyhmä jätkä, sillä

”Tieliikenteen verotuksen taso on poliittinen päätös kutenmyös verotulojen käyttö”

Loppupuolella neuvosmies kiteyttää:

”Päätelmiä”

”Kilometriveromallin yhteiskuntataloudelliset hyödyt ovat selkeästi suuremmat kuin nykyverojärjestelmän”

”Valtiontalouden tulopuoli toteutuu paremmin, koska kmveron tuotto ei vaihtele, kuten autoveron tuotto

Diggaan sanasta ”yhteiskuntatalous”. Soi paremmin kuin ”riistoverotus”.

Verotus – mitä kaikkea ihanaa sillä saakaan!

Kuntaoksalle, eli En ole katkera mutta kuitenkin

Minullehan Suomi ja ajoittain koko maailma, lähinnä siis ihmisten toimet, on jo vuosia näyttäytynyt eräänlaisena sirkuksena. Maailmankuvani, ihmiskäsitykseni tai elämänkatsomukseni on melko karu tai inhorealistinen, monet ovat niin sanoneet. Minusta se on vain aito ja todellinen, omani. Vahvasta demariympäristöstä olen tasapäistävän ja ankean koululaitoksen kautta läpi vaikeuksien räpiköinyt todenmukaiseen ja aitoon maailmaan ihan omin siivin. Ei uskoisi miten vahva olikaan koululaitoksen ja kasvuympäristön sosiaalidemokraattinen hapatus. YLEnanto lähetti tv:stä Kössi Kengurua (Kössi on kingi) ja Nukkumattia ja Suomi oli maailman paras maa. Muualla oli kaikki päin persettä, jos vähän kärjistetään.  Minäpoika uskoin kaiken kuin vain lapsi uskoa voi. Valehtelivat, perkeleet, ja opettajat pahimpina.

Maailma on vähän kuin klovnien esitys, jossa esiintyjät vaihtelevat ja välillä joku heittää kakun naamaan. Nauraa sitten tekonaurua hassu nenä päässään peruukki heiluen. Jos et naura mukana olet tosikko etkä ymmärrä omaa parastasi, sillä parempaa viihdettä ei voi olla; kaikkihan sen nyt tietävät. Naura, tai et kuulu meihin. Mitään erityisen järkevää sirkuksessa tapahtuu enää harvoin eivätkä esiintyjät aina edes pyri siihen, koska ei tarvitse. Kulisseissa tietenkin touhu on vakavaa ja sillä on tavoitteitakin. Jos joku kysyy niin tärkeää tämä on, tärkeää. Työtä tehdään yhteisen hyvän vuoksi. Pelletkin kokevat tekevänsä tärkeää työtä tässä sirkuksessa, vaikka esityksen jälkeen, kun pakolliset liturgiat on lausuttu, avautuu viinaputeli ja punainen nenä lentää seinään.

Kuten jo aiemmin ehdottelin, kaipailen sellaista tosi-tv -sarjaa, jossa seurattaisiin virkamiesten, vaikka nyt sitten kuntaoksalla vuosikymmenestä toiseen keikkuvien virkakyöstien elämää. No onhan niitä erilaisia Poliisit, Tullit, mitä lie palomiehiä mutta ketä ne nyt kiinnostavat. Minä haluan nähdä virastokyöstien ahkerointia ja ideointia siitä miten ”kosketukseen rinnastettava tapa” syntyy kyöstin mielessä pitkällä lounaalla. Menikö munkki jälkiruuaksi ja mikä oli virkakyöstin ilme, oliko munkki omenahillolla vai mansikalla. Haluan nähdä yksityiskohtia, kun suunnitellaan ja tullaan siihen tulokseen, ettei munasillaan voi mennä mökkirannasta uimaan, koska joku voi loukkaantua. Ja kuten tiedetään, ei tämä aika suosi loukkaantumista.

Koko touhussahan ei ole mitään järkeä, mutta ei sitä ääneen sovi mennä sanomaan.  Jos siellä nyt jokunen hammaslääkäri tekee oikeata työtä niin sitä kohden löytynee useita, joilla puuhastelu on teatteria ja sirkusta. Täytyy tunnustaa, että olen minäkin ollut julkisella puolella hommissa, tosin teininä. Olen ollut monessa mökkirannassakin.

Olin nimittäin kuukauden tai pari Tielaitoksella, vai mikä ihme se oli silloin nimeltään, yhden kesän. Toisen kesän olin erään pienen kunnan maanmittausosastolla tekemässä jotain, en oikein muista enää mitä. Palkan siitä sai ja ostin sillä useamman kymppikassin bisseä, koska se oli aikaa ennen mäyräkoiria ja monipakkauksia. Lahden Erikoista sai vihreällä etiketillä vielä silloin, mikäli nyt en väärin muista. Sittemminhän siitä tuli Sinistä. Ai että minä kaipaan sitä olutta ajoittain. Se etiketti oli aidosti taidetta, kuka lieneekään suunnittelija ollut.

Kymppikassi oli aikamoinen kannettava ja jos joku osti kaljakorin, sitä piti mennä ihmettelemään erikseen. Nyt samaiset 24 annosta kulkee kätevästi joka toisen teinin kainalossa kohti puistoa.

Maanmittaustoimistosta on jäänyt mieleen se, että ajelimme erään Päämittarin, sanottakoon häntä vaikka Arvoksi,  Saab Ysisatasella ympäri metsiä ja saloja mittailemassa ihmisten saunoja ja niiden seiniä. Mittasimme myös rakennusten etäisyyksiä rannasta. Arvohan oli jo vähän vanhempi mies silloin ja luultavasti ollut ikänsä kunnan hommissa. Varmaan sieltä saanut rahaa Saabin ostoon. Ysisatanen oli oman aikansa parempi auto  eikä se huono varsinaisesti ollutkaan. Kakslitrainen bensakone siinä maailmanajassa oli luksusta. Suurin osa kuntalaisista työnteli japanilaisilla ykskolmosilla ja samat autot ovat ajossa suurelta osin yhä. Ei tästä monta viikkoa ole kun näin vuoden 1982 Mazdan etenevän moottoritiellä. Ilmastointia Arvon autossa ei muistaakseni ollut tai ainakaan sitä ei saanut käyttää. Oli kuuma kesä ja jostain syystä Arvo ei antanut avata ikkunoita, pelkäsi kai vilustuvansa. Tupakki paloi tietty Saabissakin lähes tauotta.

No siinä sitä ajeltiin viikkokausia. Tuli metsätiet ja ihmisten mökkipihat tutuiksi. Koko jutun juonihan oli tietenkin siinä, että joka kilometristä Arvo nosti kilometrikorvaukset. Ajoimme parhaina päivinä useamman sata kilsaa. Kunta on yhä aika iso pinta-alaltaan. Hommiin mentiin seitsemäksi. Ensin juotiin puoltoista tuntia kahvia taukohuoneessa ja luettiin lehdet. Sitten ajeltiin kylällä pari kiekkoa ja lähdettiin mittailemaan. Ruokatunti oli pitkä eikä tullut kiire syödä. Kahden maissa mentiin takaisin toimistolle ja polteltiin tupakkia taukohuoneessa. Ei onnistu sekään enää. Kolmelta sitten kohti kotia. Erikoisesti on jäänyt mieleen ne tuntilaput, joita piti täyttää joka päivän päätteeksi. En tiedä kuka luki ne mutta varmaan jotain Ylikyöstiä kulmahuoneessa ne kiinnostivat. Merkattiin kellonajat tunnin tarkkuudella mitä milloinkin tehtiin:

klo 7-8: mittaamassa Tontunmäellä

klo 8-9 mittailemassa Tikkalanojan rannassa, 

ja sitä rataa. Tehtiinköhän siinä työtä jolla on tarkoitus… Tärkeää se varmasti oli siinä mielessä, että ihmiset saivat virkakyösteiltä luvat mökkeihinsä. Rakennuksesta rantaa piti olla tietty metrimäärä matkaa ja aika tarkkaan se Arvon kanssa katsottiin; ei sentin päälle mutta aika lähelle kuitenkin.  Voitte arvata kummassa päässä mittanauhaa minä olin. Taisi olla kertoja, jolloin Arvo avasi Saabista ikkunan ja piti mittanauhaa käsissään istuessaan autonpenkillä: minäpoika kävelin kohti rantaa.

Siinä se kesä meni leppoisasti teinipojalla. Perjantaina iltaisin kiusattiin tyttöjä ja tuhottiin kymppikasseja paikallisella uimarannalla. Aikuisuus oli alkamassa, tyttösten uimapukuja tiirailtiin kiinnostuneina, kovimmat pojat jo vähän tiesivät niistä jutuista enemmänkin. Nuorena oli monella tapaa helpompaa mutta vähemmälle olisi tuo kupittaminen saanut jäädä jo silloin.

Joka tapauksessa oli se erikoista hommaa molemmissa kunnan virastoissa. Vähän niistä on mitään muistikuvia jäänyt lopulta. Enimmäkseen kahviteltiin ja ajeltiin autoilla tekemään tuntikausia hommia, jotka aidosti olisi saanut tehtyä vartissa. Ei vain sopinut olla liian tehokas, ettei tule enempää tekemistä samalle päivälle. Tielaitoksella toiminta oli samantapaista, joskus pidettiin mittatikkua tienreunassa pystyssä ja katsottiin, että tie menee suunnilleen tasaisena tietyllä matkalla. Ihan hyviä hommia ne olivat teinille.

Arvo lienee ollut eläkkeellä jo iät ja ajat ja Saab varmaankin…. siellä se kiertää yhä, veikkaan. Arvonalennusta ei enää ole. Mutta Arvolle tuo swedujen kärry lienee tehnyt vuosien aikana aikamoisen tilin. Minullekin kelpaisi 10-15 vuoden irtisanomissuojakierre veronmaksajien piikkiin, sitä minä oikeastaan tässä yritin sanoa.

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 10. Kieltolaki, missä sinä viivyt

kesä janoisen on kovin lyhyt……

No siltähän se nyt näyttää, että alkoholin saatavuutta rajoitetaan lisää lähitulevaisuudessa. Tai sen vähittäismyyntiä rajoitetaan, sillä eihän se saatavuuteen vaikuta, koska eiväthän ihmiset niin tyhmiä ole mitä virkamies luulee virastossaan. Hinta nousee mutta kyllä juomaa yhä saa kellon ympäri kun tietää mitä tekee. Joskus parikymppisenä oli meilläkin kaveripiirissä tapana tehdä erilaisia niin sanottuja kotiviinejä ja oluita, vaikka aikamoista kiljuahan ne olivat. ”Poika” pulputti jossain kämpän nurkassa ja turbohiiva teki temppujaan. Nuppi oli turvoksissa harva se ilta pahimpaan aikaan ja siitä se ajatus sitten lähti: ja kyllä sitä aikansa kestikin. Onneksi niistä ajoista on jo aikaa ja jano on laantunut vaikka vielähän tuo mokoma välillä kutkuttaa kurkkua siihen malliin, että olutta on kipattava.  Tänä vuonna olen tosin ostanut muistaakseni 6 annosta alkoholia vähittäiskaupasta, alkoholiverokapinallisen elämää sekin. Kaveri toi peruslastin ”eesteiltä” ja siitä siemailen silloin tällöin tölkin tai pari.

Virkamiehistö tietää myös, että alkoholi on yhä liian halpaa Suomessa. Vaikutusta ei taida olla sillä, että lienee tuo herkku jo ostovoima huomioiden maailman kalleinta.

Laimentaakin sitä pitäisi, keskiolutta siis. No sillähän se maailma pelastuu. Jokainen Ruotsissa vierailut lienee tutustunut kotipolttoiseen kansallisjuomaan. Osaamista löytyy sieltä varmasti, jos kotimainen taito on päässyt ruostumaan.

Mikäpä siinä, antaa tulla vaan kaikki nämä ja paljon muuta. Eikö siellä virastoissa parempaan pystytä, mitä. Palautetaan kotipoltto taas kansanperinteeksi ja haetaan lastit Virosta ennenkuin sekin touhu kielletään.

Kieltolaki, tule jo. En malttaisi odottaa.

—————————————————————————

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 7. Virkamies tietää

Panimotuotteiden myynti notkahti viime vuonna 6,2 prosenttia. Sehän on oikeastaan aika paljon, eikä lehtitietojen mukaan vastaavaa pudotusta ole aiemmin nähty. Jutta ja kaverinsa eri virastoissa ovat todella panneet toimeksi ja verotus on alkanut purra.

Jonkin ministeriön virkamies-Isto tarinoi Taloussanomissa, että ” alkoholihaitat ovat vähentyneet ihan silmissä, valtio on saanut lisää verotuloja, matkustajatuonti ei kasva ollenkaan ja kulutus on vähentynyt”.

Minä en tiedä miten tuo yhtälö on laskettu mutta minäpä en olekaan valtion virkamies tai hallintoneuvos.

Oma linjani on pitänyt. Panimotuotteiden, eli omalla kohdallani keskioluen, ostaminen on vähentynyt rajusti ja vähittäismyynnistä ostaminen on loppunut kokonaan aiemmissa tarinoissa mainituista syistä. Eilen innostuin kyllä kumoamaan muutaman tuopin paikallisessa pubissa. En jaksanut tällä kertaa edes hintaa miettiä, vaikka kieltämättä 8 euroa tuopista tuntuu kovalta hinnalta, etenkin kun niitä illaan mittaan muutamia menee kurkusta alas. Työmies voi nykyhinnoilla kipata päiväpalkkansa illan aikana. Erikoistahan se on, että Tallinnan-laivalta saa yhä kympillä 24 tölkkiä olutta.

Tänään tietenkin on pieni pöhnä ja heikottaa mutta ei anneta sen nyt häiritä sunnuntain viettoa. Olut oli hyvää ja jopa kahdeksan euron hintainen I.P.A. maistui erinomaiselta, ”kuin kotona Englannissa”.

Kuulin hauskan tarinankin tällä viikolla. Maakuntien toimintaa kai se enemmän onkin, mutta ymmärrettävää ja taatusti Jutan ja kavereidensa haluaman linjan mukaista. Eräälläkin paikkakunnalla on kuulemma tapana, että pieni piiri järjestää aina vuoronperään ”hakijan” joka sitten lähtee Tallinnaan pakettiautolla tai jollain kartanovolvolla ja hakee sieltä kerralla juomat useammalle kuukaudelle. Kympin lavoja myydään 15-20 euron hintaan tutuille ja tuntemattomille.

Kartanovolvoon oli yhdellä keikalla saatu tungettua tarinan mukaan 80 lavaa olutta. En tiedä onko tuo tottakaan mutta täytyy sanoa, että suomalaisella on asenne kohdallaan kun jano yllättää.

Nostakaa vaan lisää niitä veroja, Jutta ja kaverit.

Hymyä huuleen!

Kuva

————————————————————

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Geneettinen virkamiespiirre

Onko se totta vai ei? Virkamiesgeeni on löydetty!

Tein itse nopeahkon testin ja muistelin mitä ikätovereista on tullut.

Varsin monesta kunnan virkamiehen (naisetkin voivat olla virkamiehiä) tenavasta tuli, kappas vaan, virkamies ja tai viranhaltija. Klassisimpia ovat olleet opettajapariskuntien lapset, joista todella monista on tullut opettajia tai muita kuntaoksalla notkuvia mukatieteilynmaistereita mitä ihmeellisimmissä viroissa. Yks tyyppi sai jonkin Alahikiän kunnan kulttuuritaiteenmestarin virankin jokunen vuosi takaperin. Voi vain kuvitella sitä työtaakkaa, minkä päivän lehtien lukeminen ja kahvin ryystäminen veronmaksajien piikkiin hänellekin aiheuttaa.

Etenkin tuo opettajuus tuntuisi periytyvän useammassakin sukupolvessa. Ehkä pitkät lomat ja lyhyet päivät maittavat sukupolvesta toiseen. Kai siellä joku tekee pitkääkin päivää mutta se taitaa olla ajanhallinnan puutetta. Yksi kaveri kehuskeleekin usein opettavansa noin parikymmentä tuntia viikossa ja niistäkin osa menee liikuntatunneilla pallopeleissä tai uimahallissa räpiköidessä. Rankka laji varmasti – jos on huonokuntoinen. Ja perjantaina puolilta päivin sitten mökille, tai ”radalle”.

Ei ole sellaista rahallista korvausta olemassa, että alkaisin opettajaksi. Ei ole, eikä tule. Tekisi mieli sanoa, että tyhjänpäiväisempää hommaa saa hakea, mutta joku voisi suuttua siitä ja kiskaista liidun sieraimeen.

Tyttöjen suosikkiammatti kautta aikain: sairaanhoitaja. Tiedän useita sairaanhoitajia, joiden äidit ovat olleet arvauskeskuksessa erinäisissä hoitotehtävissä. Poliisien pojista tiedän muutamat poliisit. Parista teiniajan tutusta on tullut lääkäreitä ja molempien vanhemmat olivat jonkinlaisia ylempiä kunnan virkamiehiä. Veikeä sattuma.

Sitten on se porukka, joka haaveili pääsevänsä töihin Yleen tai vastaavaan (töihin, ihan totta), mitä näitä on Rahanjakoautomaattiyhdistyksiä ja Veikkauksia ja muita kioskeja. Kunhan se työpaikka vain olisi ”varma” ja lomat pitkät, sekä palkankorotukset taattu.

Ja minä hölmö yksityisen palveluksessa yhä. Vaan niin ne olivat vanhemmatkin.

Eihän yhden ihmisen otannalla voi mitään sen kummempaa sanoa tuosta virkamiesgeenistä mutta ajatusleikkinä tämä on hauska.